Hehheh mikä läppä... -.-" No joo.
En edes tiedä mitä kaikkea tässä välillä on tapahtunu, mutta yritän jotenkin tiivistää... Olin kuukauden osastolla ja yritin raittiutta... ei onnistunu. Pilveä polttelin joka viikonloppu osastolla ollessakin, ja aloin juomaan melkein heti kun sieltä pääsin. Pistivät antabusta ja rauhottavia sen verran että olisin halutessani voinu olla ihan muissa maailmoissa siellä osastolla. Sieltä kun pääsin niin jatkettiin kaikkia muita paitsi sitä antabusta ja pameja... Siis tää on niin sekava sepustus ettei mitään järkeä mutta yrittäkää kestää.
Mitähän vielä... Harhat on aikalailla lähteny veke mutta pää on ihan jumissa ja päivät vaan valuu ohi. olin ehkä pari viikkoa tosi pirteä ja eloisa mutta sitten nostettiin taas lääkitystä ja tää meni taas tähän samaan vanhaan paskaan. Harkitsen vanhojen tapojen uudelleenopettelua, eli juomista 24/7.
Tuskin kuitenkaan alan taas juomaan... Tai no kukas sen tietää, saatan alkaakkin. Tänään tehdyt päätökset ei oo enää huomenna aivoissa niin ihan kiva. Totaalisen juureton olo, etten sanois. Irrallinen. Mihinkään ei oo sidoksia kun mitään ei voi etukäteen sopia koska mitään ei muista ja kun ei sovi niin ei tarvii muistaa joten oon muistamaton ja irrallaan elämästä. Olen vaan. Saattaa kuullostaa mukavalta, kun mitään ei tarvii tehdä, mutta ei se kyllä sitä ole. Hullukshan tässä tulee. Ai nii, oon jo. Heh, heh...
torstai 31. lokakuuta 2013
lauantai 1. kesäkuuta 2013
no money, no food
mulla on nälkä. ihan hirveä nälkä. kaapeissa on pelkkää paskaa ruokaa eli huimasti ranuja ja makaroonia. ja rahaa sen 3 euroa. noh, kai tässä jotain keksii. jos jaksaa. maanantaina vois soittaa sossuun. :D
keskiviikko 29. toukokuuta 2013
faceless faces
jos nyt tuommosella kuvalla paiskais tähän alkuun...
tänään oli ihan hyvä päivä, aina siihen asti kunnes.... en muista enää. yhtäkkiä tuli taas vähän paranoidi olo. sit jengiä ramppas täällä kans taas aika paljon koko sen ajan kun oon täällä ollu.
selittämisestä tai ylipäätään puhumisesta ei oo tullu tänään yhtään mitään, eikä kyllä nukkumisestakaan. meen vaan joka päivä enemmän ja enemmän sekasin. eilisen tapahtumat tuntuu siltä kun niistä olis viikko tai jotain... aamusin löydän puukkoja ympäri kämppää ja yks aamu oli vielä miekkakin sängyn alla...
yöllä tuntuu että joku seisoo ihan vieressä ja tulee aina mielikuva miten se joku käy päälle ja sit hätkähdän hereille ja sängystä ylös, kierrän koko kämpän läpi kumarassa, useimmiten puukko tms kädessä ja etsin sitä joka seisoo mun sängyn vieressä vaikka eihän täällä ketään saatana ole!
sitten kun sattuu olemaan sen verran selvänä että tajuaa ettei se ole todellista niin tuntuu samalla ihan idiootilta ja samalla pelottaa, koska kohta se mun viimenenkin järjen hiven juoksee karkuun ja lujaa... noh, sit sitä mennäänkin taas vaihteeks osastolle...
mutta sillon kun en ole sekasin, on hyvä olla. tai no sillonhan mä olen just sekasin... mutta eri tavalla. sellasessa omassa onnellisessa tietämättömyyden kuplassani jota ei pysty rikkomaan väkisin, se vaan hälvenee välillä pikkuhiljaa. sit kun se häviää kokonaan, alkaa ahdistaa ja sekoan sillä pahalla tavalla.
että näin. nii joo ja harhat on takasin ja ne on erilaisia, nyt mun pään sisälle pyrkii joku ja se pääsee sinne jos en pidä pipoa päässä, joten en edes muista millon mulla ei olis ollu pipoa päässä... varmaan sillon kun pitkästä aikaa silvoin taas jalkani tässä jokunen päivä takaperin... en muista siitä mitään.
mut joo, ei muuta. nyt yritän saada ehkä vähän unta.
tatuointia
tänään sain vihdoinkin lisää täytettä vasempaan käteeni, tällä kertaa kaasunaamaripäinen buddha, ja tuli aivan saaaaaatanan hieno! maksuks kävi taas kerran jotain mun vanhaa, eli mun kotiteatteri. mikäs siinä ku ite en sitä juurikaan tarvii niin se oli ihan hyvä kauppa kummankin mielestä. :)
ja nyt on taas hetkeks hyvä mieli.
ja nyt on taas hetkeks hyvä mieli.
tiistai 28. toukokuuta 2013
i need to be alone
mä haluan vaan kaikki taas ulos täältä, nyt.. ahdistaa, sain jo mitä halusinkin, nyt ihmiset vois vaan jättää mut rauhaan
näen kuinka mun kädet mätänee... ne pääs mun pään sisälle taas, taas tää alkaa...

sunnuntai 26. toukokuuta 2013
väsynyt
unettomuus on ehkä hirveintä... heräsin yöllä ensin 3 aikaan ja nyt puoli 7. ihmiset lähtee töihin ja mitä minä teen? poltan tupakkaa ja harkitsen kämppäni siivoamista ihmisten jäljiltä... tosin on tuossa minunkin sotkuja mutta...
en vaan jaksais nyt yhtään. mitään.
rahatkin lopussa enkä tiiä yhtään mitä teen. kai se ois jotain keksittävä. porukoillakin pitäis käydä hakemassa puhtaita vaatteita... mä en vaan jaksa edes ajatella.
viimeset 3 viikkoa oon ollu kännissä ja pilvessä, nyt haluan vaan nukkua. toisaalta haluaisin jatkaa samalla linjalla, koska sillon ei tarvii edes ajatella mitään...

keskiviikko 22. toukokuuta 2013
feeling good
tää uus kämppä on aivan ihana, oon ihan rakastunu tähän! täällä on niin mukava olla ja tuntuu turvalliselta. :)
mun muistihäiriö on pahempi kun koskaan, joudun kirjottelemaan käteeni että jotain pitää muistaa. noh, ei se haittaa
melko sekavia päiviä ollu tässä. tänäänki nukuin pienet päikkärit ja pojat katto telkkaria sit heräsin ja söin ja taas oli virtaa tehä vaikka mitä.
ai nii! saan lisää tatuointeja vaihtokaupassa! vähän kivaa! annoin kaverille vapaat kädet että keksii jonkun hienon kuvan siihen. luultavasti kaasunaamaripäinen buddha. :D kun se nyt nopsaan piirtäis sen niin pääsis hakkuuttaa. :)

keskiviikko 15. toukokuuta 2013
hauskaa :P
puolitoista viikkoa tuli tuossa rellestettyä ympäri keski-suomea. päivääkään ei menny selvänä. en kyllä ole nytkään selvä mutta... ei voi mitään. :D hauskaa oli kyllä tosi paljon ja tuli tutustuttua uusiin ihmisiin ja huomattua ettei vanhoja traumoja tarvii enää pelätä, kun pystyin käymään ihan ei-täs-mitään-olossa yhen tyypin luo josta oon ennen saanu paniikkikohtauksia.
nyt pitäis sitten peseskellä pyykkiä sun muuta selvittelyhommaa, koska viikonloppuna olis tod.näk. muutto ja sittenhän se on taas lähdettävä johonkinpäin riehumaan ja rellestämään. paljon ihmisiä on tullut luvattua nähdä, pitäis esim. käydä jyväskylässä taas kun se yksi mies niin kivasti sinne pyyti taas menemään... uusi tuttavuus sekin tyyppi, tosi mukava. ja turvallinen... se nyt johtuu lähinnä sen koosta :D ei mikään tikku-ukkeli... mut siis tosi mukava ja hauska tyyppi.
mitähän vielä... hmm. no osa paketeista on tullu jo lähetettyä mitä mun on pitänykkin lähettää, vaikka aika tiukoille meni että sain aikaseks viedä ne postiin. enää kaks pakettia lähetettävänä, kengät ja lautaset. sit saa olla rauhassa. en viiti myydä enää netissä mitään kun mulle on näköjään niin hankala käydä siellä postissa ja saada tavaraa liikkeelle. myyn sit kirpparilla joskus.

maanantai 13. toukokuuta 2013
jos se ois vaan niin helppoa
niin tappaisin itteni tässä ja nyt. en jaksa olla näin, en jaksa tätä ahdistusta ja paniikkia ja aggressiota enää yhtään enempää. lääkkeet on täyttä paskaa, vaikka kumoais koko purkin naamariin niin ei auta. elämä on paskaa. muutenkin kaikki menee taas päin helvettiä, ainakin rahapuolella. se nyt ei jaksa kiinnostaa koska mitään en sille voi, mutta kaikki muu. miten elämä onkin näin paskaa taas. olis edes aineita millä saa ittensä hengiltä nopeasti ja varmasti, näihin pillereihin on jo niin isot toleranssit ettei ne tee enää mitään... vittu.
torstai 9. toukokuuta 2013
tiistai 7. toukokuuta 2013
puutunut/puudutettu/puuduttanut
eilen meni aika lujaa... mutta oli kivaa, enkä kadu edes niitä tyhmiä juttuja...
tänään onkin sitten toinen juttu. heräsin 7 aikaan aamulla, siitä lähtien aika on madellut hitaammin kun koskaan. hirveä tunne. pää ihan tukossa ajatuksista. mitään en muista mistään asiasta, enkä jaksais mistään huolehtia ollenkaan. tänään en vaan halua edes ajatella.
tää on yks niistä tunteista mistä en tykkää ollenkaan. tarviisin jonkun auttamaan näiden kamojen myymisen kanssa, koska en vaan saa mitään aikaan ja unohtelen koko ajan. en edes oikeen muista mitä mun piti kirjottaa, mutta ei voi mitn.

maanantai 6. toukokuuta 2013
hjuwa fiiwis
jonkin verran juopotellu tässä, tarpeeks jos niin sanotaa. eksyin punamattojen luo ja kohta olen iloinen. ehkä (jos hyvin käy) tulen vielä iloisemmaksi. sen saa tietää kun soittaa jossain vaiheessa. hyvä fiilis ja päivä on menny hyvin, kuudelta heräsin ja lähdin liikkeelle. aamupalaks baarissa kossubattery ja siitä ajatus lähti. kämppääkin kävin kattomassa ja hieno oli, otan sen. :) 16. päivä muutto. :)
kaikin puolin kivaa. :)
kaikin puolin kivaa. :)
lauantai 4. toukokuuta 2013
just waiting for the news...
mun isä aikoo tappaa ittensä. se itki ihan hervottomana mun olkapäätä vasten... sano ettei sillä ole enää mitään virkaa täällä, se ei jaksa enää, ei jaksa enää, ei jaksa enää, ei jaksa enää! se toivotti mulle hyvää elämää, sano monta kertaa rakastavansa mua, selitti osan siitä minkä takia se on niin masentunut... hoki koo ajan ettei se jaksa enää... sitten se lähti pois. en usko että se tänään sitä tekee, mutta ei siihen luultavasti kovin kauaa mene, koska se sano mulle jo aikoja sitten että se kuolee kesällä.
nyt vaan itken ja tärisen ja mietin mitä vittua mun pitäis tehä... nyt se vasta alkaa iskeä mun tajuntaan että se tosissaan aikoo tappaa ittensä. en mä halunnu uskoa sitä. mutta nyt se on kai pakko. tästä eteenpäin vaan odotan sitä puhelua että se on löytyny jostain kuolleena...

pelkään. mietin. päätin.
Isä itkee taas. se on ollu jo pitkään masentunu ja itkuinen, sit välillä se paiskoo tavaroita. se taitaa taas romahtaa. sillä ei ole edes lääkkeitä, mä tarkistin tänään kaikki sen jemmat. (joo, tiedän missä ne on, koska oon käyny välillä ottamassa sen pillereitä omaan käyttööni...) tällä kertaa vaan pelkään että se tappaa vielä ittensä. koska tällä kertaa se ei tee sitä mikä sitä ennen autto, eli lähde pois. ennen se lähti. oli tunteja yksin metsässä, saatto olla päiviäkin poissa. tällä kertaa se vaan itkee ja itkee ja itkee. oli se selvinpäin tai kännissä, ihan sama. joka päivä. se vaan itkee. enkä minä osaa sitä auttaa. enkä pystyis vaikka osaisinkin. omassa päässänikin on sen verran jo kestämistä ettei pysty keskitymään muiden ongelmiin ollenkaan.
toi kuullostaa ihan hirveältä... ahdistaa itteänikin ihan vitusti kun kuuntelee tuota. tekis mieli halata sitä, kysyä mikä on, mutta en uskalla. pelkään sitä liikaa. eikä nuo porukat halua että sekaannun niiden asioihin.
oon tässä tämän viikon aikana tehny päätöksen, joka tulee satuttamaan porukoita, ja oikeastaan kaikkia mun ympärillä, mutta tein sen siitä huolimatta. mä en jaksa enää. en jaksa edes yrittää, joten en välitä siitä mitä siitä päätöksestä seuraa. eikä kukaan pysty kääntämään mun päätäni. kaikki mistä ennen haaveilin, on pyyhitty pois. enää on jäljellä yksi asia minkä haluan toteuttaa, ja sen aion myös tehdä. asteittain, koska se ei onnistu kovin nopeasti, mutta silti. en jaksa enää välittää. täytän elämäni sillä yhdellä asialla.
kun muutan pois, kukaan ei tule tietämään siitä asiasta pitkään aikaan. eihän ketään mun luona kuitenkaan tule käymään. sama se vaikka olisin siellä kuukauden, ei kukaan huomaa mitään. ja se sopii mulle paremmin kun hyvin. ehkä joku jossain vaiheessa huomaa, mutta veikkaan että sillon on jo liian myöhäistä, ja sekin sopii mulle. paremmin kun hyvin. omapa on elämäni, ja omat on murheeni.
luottotiedotkin menee, ei mulla ole varaa maksaa laskuja. saa nähdä kuinka kauan joudun olemaan ilman eläkkeitäkin kun ne tämän kuun lopussa loppuu, ja jatkoa pitäis hakea. ei sillä muuta väliä ole sillä rahalla, kunhan pysyy katto pään päällä ja kissoille riittää kaikkea mitä ne tarvii. minulla ei ole mitään väliä. pärjään vaikka pyhällä hengellä, vaikka en semmoseen paskaan uskokkaan.
kaikista hulluinta tässä koko tilanteessa on se, että ainoa ihminen jota mun asiat kiinnostaa, joka soittelee ja haluaa nähdä mua niin usein kun mahdollista, on mun setä. se tuli keravalta tänne keski-suomeen kattomaan mua, kun sanoin että näen harhoja. se soittaa mulle lähestulkoon joka viikko, ellei useamminkin. mä en silti halua kertoa sillekkään kaikkea. se on mun ainoa sukulainen joka välittää musta edes vähäsen. en halua tuottaa pettymystä sillekkään, vaikka välillä haluaisin näyttää sille nuo mun psykiatrin lausunnot, että se tietäis musta vähän enemmän. mutta se auttaa jo niin monia ihmisiä, että en halua väsyttää sitä.
kaveri sano aika osuvasti kerran kun setä soitti: "MITÄ!? onko sulla joku sukulainen joka HALUAA nähä sut!? ...noh, ilmeisesti mulla on.
edes mun vanhemmat ei välitä eikä tiedä mun asioista. ne on lähinnä vaan pettyny muhun. tosin ei nekään tiedä mitä kaikkea mulle on tapahtunut ja miksen pysty elämään normaalia elämää, miks mun on niin vaikea saada itteäni edes sängystä ylös aamuisin. ne ei edes tiedä että viimeset 3 kuukautta oon ajatellut kuolemista päivittäin. ei ne mun kuulumisia kysele. meillä tuntuu olevan sanaton sopimus että mä en puutu niiden asioihin, eikä ne puutu mun asioihin. sopiihan se mulle, mutta en halua että tuo yks tappaa ittensä, vaikka vihasena joskus olenkin sitä toivonut. ihan vaikka sisarusten lapsien takia pysyttelis hengissä, niinkun minäkin oon tehny tähän asti. ja mun kissojen. rakastan kissojani. enemmän kun mitään muuta. ne on ollu aina siinä, vaikka ne ei ymmärräkkään täysin mikä mua aina välillä vaivaa. vaikka vetäisin elämäni kuinka syvään kaivoon, pidän aina huolen että kissoilla on kaikki hyvin..
tais olla viimeks toruja siitä miten turha ihminen oon kun en oo töissä ja elä normaalia elämää. isän sanoin: "mä en tiedä sun ongelmista tai syistä miks oot tuollanen, eikä se mulle kuulukkaan, mutta ota nyt itteäs niskasta kiinni ja mene töihin. ihan sama mihin töihin, mutta ala nyt teemään jotain! ei tuosta tuu yhtään mitään!" ...kannustavaa, todella kannustavaa. vähän niinkun vuosia sitten ys kaveri kuoli, itsin kolme päivää huoneessani, olin sillon siis ala-asteella, niin isä tuli mun huoneeseen ja sano, "mä en tiedä kuka on kuollu ja mikä sua muutenkin vaivaa, mutta jos sä haluat puhua jostain tai tietää jotain, niin puhu siskolles kun se on ollu paikalla jo aika pitkään niin se tietää aika paljon asioita." voin kertoa, ei kovin lohduttavaa tekstiä oman isän suusta.
sillon kun mut raiskattiin, ja sen jälkeen kun ryyppäsin monta viikkoa putkeen, sain isältä vaan yhen viestin, missä se sano olevansa huono isä mulle ja että se on laiminlyöny mua. ei anteekspyyntöä, ei mitään että "miten voit, tarviitko jotain, ootko kunnossa" tai mitään muuta sellasta. kai tämäkin kaikki on syytä siihen miks se nyt itkee. jos se on vihdoinkin tajunnu että se on ollu mulle täys paska. en tiiä. on sillä kyllä muitakin ongelmia mistä en tiedä enkä haluakkaan tietää, mutta en halua että se kuolee. kyllä se pystyis vielä korjaamaan välinsä muhun, se vaan riippuu siitä haluaako se. mulle se olis ihan okei, mutta minä en sitä alotetta tule tekemään. sen on tajuttava ite asiat. tekis mieli lätkästä kaikki psykiatrin lausunnot pöytään ja käskeä nuo kummatkin lukemaan ne, ehkä ne sitten tajuais miks oon tällanen paska.
tulipas pitkä teksti, mutta ei voi mitään.

kaikkea settiä 5/5
masennus yrittää jatkaa pahenemistaan, mutta oon liian innoissani muutosta etten osaa masentua enempää. eilen tuli tosin vedettyä vähän liikaa lääkkeitä, mutta ei se ole niin justiinsa. sainpahan ainakin nukuttua. ja teki hyvää jutella asioista ihmiselle johon luotan. sellasia ei enää kovin montaa ole. kaks itse asiassa. ja niistäkään toisesta en oo ihan varma, kannattaako.
ehkä asiat helpottaa kun muutan omaan kämppään. saatan saada kämppiksen, jos tuo yks haluaa mun olohuoneeseen muuttaa. ei ainakaan tulis yksinäistä. tosin vois olla ihan hyvä olla yksin jonkun aikaa. ja juomatta. siihen menee liikaa rahaa. söis vaan lääkkeitä ja olis "kunnolla".
istun nyt muuten ulkona. kaikki on jossain muualla, joten jäin ulos odottamaan että joku tulee päästämään mut sisälle. äitin pitäis kohta tulla, kun se oli kaupassa kun soitin sille. vartin tuolta kaupoilta tänne ajaa.
tänään pitäis kai pestä taas vähän lisää pyykkiä. pesen kaikki kankaat mitä täällä on ollu säilytyksessä, koska ne haisee ummehtuneelle. saas nähdä vaan jaksanko. kyllä kai. viime yönä meni kolmeen asti vaikka otinkin ne lääkkeet. herättiin vähän ennen 12. muutenkin vähän vetämätön olo. noh, litra colaa naamariin niin eiköhän sitä virtaa siitä tuu sen verran että jaksaa jotain tehä.
eilen lähdin karkuun siskon kersoja, kun ne tuli tänne yökylään. ei vaan meinannu hermot kestää. onneks tuo kaveri haki mut sitten sinne "turvaan".
maanantai jänskättää, kun sillon pitäis sitä kämppää mennä kattoon ja varmaan kirjottaa sopparit. mulla ei ole kyllä mitään hajua vielä miten sinne pääsen, mutta ainahan mä jotain keksin. kaikista paras jos saisin autoa lainaan, niin ei tarviis sit säätää kyytiä siellä että pääsee keskustasta sinne kämpälle ja sit takasin keskustaan. ja vois mennä mihin aikaan huvittaa.

torstai 2. toukokuuta 2013
and so she becomes a loner
jes, porukat lupas lainata mulle sen verran että pääsen muuttamaan! tosin mulle jää ihan hirveen vähän elämiseen, mutta ei se haittaa, kunhan pääsen pois muiden nurkista. kahden viikon päästä pääsis muuttamaan, käyn maanantaina kattomassa sitä kämppää. tää on aivan mahtavaa! vihdoinkin! pääsen erakoitumaan!
a bit happy
tänään tuli soitto asunnosta. saisin kaksion luhtitalosta. kaksio. vuokra ois alle 500... jos saisin jostain vähintään 400, voisin muuttaa. jo kahen viikon päästä! olis kyllä niin ihanaa.
ostin tänään hiusvärin, koska en jaksa olla enää mustapää. blondaan ja jätän mustia tupsuja ympäri päätä.
viime yönä nukuin 3 tuntia. väsyttää, mutta ei liikaa. toi asuntopuhelu pelasti mun päivän.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013
need more drugs
oon alkanu kaipaamaan menneitä. eniten sitä aikaa kun olin vaan yksin kämpälläni 24/7 ja söin vitusti lääkkeitä ja vedin viinaa. haluan takasin siihen aikaan ja olotilaan, miinus tietty viiltelyt. sitä en jaksa enää tehä. turhaa paskaa.
voisin ehkä hakea lääkkeitä taas tällä viikolla. alkais taas mutustelee niitä. huvikseen tietty, osaan jo nukkua ilmankin. päivät vaan on aika helvetillisiä.

tiistai 30. huhtikuuta 2013
Mikä vappu?
tänään ois vissiin kuulemma ainakin luultavasti vappu... ei mulla. tulin porukoille ja täällä jumitan ainakin jonkun aikaa. ei huvita tehdä yhtään mitään. kissojakaan ei kiinnostanut että tulin tänne. noni, heti kun kirjotin noin niin yks tuli mouruamaan ympärille. ja heti perään toinen. :D kai niitä sittenkin kiinnostaa. kai.
oon tänään erityisen katkera ihmisille joilla on asiat hyvin. sitä se kai teettää kun masentaa ja vituttaa elämä yleensä. paskaa vappua, turha juhla muutenkin. vaan yks tekosyy käyttäytyä ku idiootit ja riehua kännissä. ei siinä, itekkin vetäisin nakit silmille jos olis rahaa edes kymppi, mutta ei.

maanantai 29. huhtikuuta 2013
shit shit shit
Mun pitää ottaa pian kaikki mahdolliset kikat käyttöön mitä vaan suinkin keksin... oon ruhtinaallisesti kohta kusessa, mutta en oikeastaan jaksa välittää enää. jotenkin turhaa stressata asioista joille ei oikeen voi mitään. Oon kuulemma huonommassa kunnossa joka päivä... no jaa, en syö enää lääkkeitä joten se on kai ihan ymmärrettävää. en oo vieläkään jaksanu kysellä aikaa MTT:ltä, vaikka ehkä pitäis. ei vaan huvita hankkia apua. ehkä sit joskus.
oon maannu ties kuinka kauan sohvalla... jotain viikon kai. jooh, kuullostaa oikealta. päivät kuluu pelatessa, kattoessa telkkaria ja leffoja ja syödessä. ihan jees, vaikka kissoja onkin välillä ikävä, eikä ole rahaa. no on mulla 3 euroa, jee. 2viikkoa pitäis pärjätä jotenkin, sit tulee taas rahaa. kai sen jotenkin pärjää, pakkohan se on. (en oo vieläkään saanu palkkaa porukoiltani, mikä vituttaa aika suunnattomasti sekin. niitä ei hirveesti kiinnosta mun asiat. ei ne vaan jaksa välittää, en kyllä minäkään jaksa välittää niistä, vituttaa vaan.)
oon taas aikamoisessa umpikujassa, mutta millon mä nyt en olis. tähän paskaan alkaa jo pikkuhiljaa tottua. on vaan yks asia mikä pistää kaiken sekasin jos se tapahtuu, mutta sitä ei tiiä vielä, enkä siitä sen enempää sano kun en vielä tiedä.

torstai 25. huhtikuuta 2013
väliaikatietoja. :)
kesä lähestyy... tekee mieli hillua ulkona. varsinkin tänään. aurinko paistaa ikkunasta sisään. ainoa ongelma tässä on se että en oo onnistunu laihtumaan ollenkaan, minkä takia jokaista ulos lähtemistä varten on tehtävä järkyttävä muodonmuutos, eli kilo pakkelia naamaan ja hiukset ylös jotenkin nätisti. tänään ei oikeen jaksais.
vanhempien luota lähdin jo jonkun aikaa sitten. nyt pyörin kaverini nurkissa. en tosin tiedä kuinka kauan. haluaisin oman kämpän, mutta eihän mulla ole siihen varaa vielä pitkään aikaan. ärsyttää. koitan kuumeisesti hommata lainaa että saisin laskut maksettua, mutta aika heikolta näyttää. kun ne nyt soittais niin voisin vihdoinkin uskaltaa vastata.
kaiken kaikkiaan mua ahdistaa. oon kuitenkin päässy lääkkeistä eroon, mikä on kai hyvä asia. viime yönkin nukuin ilman niitä. tuntuu jännältä kun oon jo vuosia nukkunu pelkästään lääkkeillä.
uutta tatuointia pitäis käydä vähän korjauttaa kun siitä meinaa lähteä värit. näyttää ihan harmaalta. :/ noo onneks sen saa ilmaseks korjautettua. :)

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013
pills will change you
jännä olo. johtuu lääkkeistä. maailma pyörii ja kroppa on ihan turvoksissa. kasvot näyttää lähinnä possulta. jospa tää menis ohi kun pitempään syö näitä. nukuin yhteen... liikaa, sekin johtuu lääkkeistä. tänään pitäis muka jaksaa siivota... epäilen vahvasti että roikun edelleen kuumeen molemminpuolin... ja kaikin puolin aika hirveä olo. ei kyllä pään sisällä. jännästi kuuntelen reggaeta, josta en yleensä paljon perusta....
en vieläkään oo ihan oma itteni, tai ei ainakaan tunnu siltä. jospa se jossain vaiheessa tulis taas...

tiistai 9. huhtikuuta 2013
You're so totally deluded
viimeset päivät on ollu erittäin sekavia... en edes muista miks mutta on ollu vaan.
mun oma kone hajos, yks tuuletin lakkas pyörimästä, se ylikuumenee aika nopeesti. vituttaa. pitäis jaksaa korjata se mut ei jaksa. pitäis jaksaa tehä keittoakin mut ei jaksa sitäkään. en tiiä..
kuuntelen vaan musiikkia ja lagaan, ajatukset ei liiku taas mihinkään.

"Good luck good luck
Good luck in your new bed
Enjoy your nightmares honey
When you're resting your head"
maanantai 8. huhtikuuta 2013
battlefield in my head
joopajoo, en muista ollenkaan taas mitä eilen tuli kirjotettua, koska se en ollu "minä"... se oli se toinen minä. tällä hetkellä niistä (terapeutin mukaan) kuudesta persoonasta kaks on aikalailla joka päivä läsnä. toinen on tämä tässä nyt, eli mitä mä sanon Päivä-minäksi. se on stressaantunut, väsynyt ja pyörällä päästään eikä osaa päättää mitään. Ilta-minä muistaa jonkin verran Päivä-minän tekemisistä, mutta se ei toimi toisinpäin. Ilta-minä on rauhallinen, päättäväinen ja järkevä. eilen olin laittanu itelleni muistiin kalenteriin että pitäis soittaa MTT:lle... voi vaan arvata miten siinä kävi... en soittanu. koska Päivä-minä ja Ilta-minä on eri henkilöitä, ja Päivä-minä on aika jääräpää siinä suhteessa että se ei halua osastolle. Ilta-minä taas on sitä mieltä että sinne pitäis mennä.
...ja sitten niiden keskellä on Minä-minä. joka muuten tuli pitkästä aikaa just nyt moikkaamaan. ja luultavasti lähtee myös pian, koska sillä ei kestä pää. Minä-minä tietää mitä kumpikin noista edellä mainituista on tehny ja mitä ne aikoo tehdä. mutta se näkee harhoja ja pelkää niitä, joten se ei viivy koskaan kauaa. mikä taas on ihan perseestä, koska ois kiva olla joskus edes yks päivä oma itteni.
noh, ei voi mitään. ja nyt unohdin ihan täysin mitä mun piti kirjottaa. perkele. no kai se jossain vaiheessa tulee mieleen. Päivä-minä tuli takasin, eikä se muista Minä-minän ajatuksia. osaa olla hankalaa. tulin tänään siihen tulokseen että mun elämä on 5 kertaa hankalampaa kun normi-ihmisillä, vaikka olisin vaan paikallani tekemättä mitään. :P

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
mihinkäänkuulumattomuus
että sellanen tunne tänään... jotenkin kun oon ajatellu ihmisiä mun ympärillä, miten niillä on oikea elämä, kavereita, töitä, opiskeluja ja päämääriä, oon pakostakin alkanu ajattelemaan omaa olemistani. tai paremmin sanottuna olemattomuuttani.
mä en enää edes muista mistä tää mun sairaslomakierre lähti liikkeelle. en kyllä ehkä haluakkaan muistaa. alkaa ärsyttää kun en edes etsimällä löydä oikeastaan mitään hyvää mitä mulle olis tapahtunu elämässä. onhan niitä tietty joitain, mutta ne on aina kääntyny jossain vaiheessa päälaelleen eli pahaks.
oon niin väsyny olemaan sairas. toisaalta en enää tiedä osaanko olla terve. haluaisin olla, ja sitten taas en. en halua 8-16 työpaikkaa, en halua elää arkea niinkun kaikki muut ympärillä tekee. haluan elää itselleni, koska tiedän ettei mulla ole kovin paljon aikaa elää. kroppa alkaa pikkuhiljaa antaa periks, ja olen tienny jo pienestä asti etten selviä kovin paljon yli 30-vuotiaaksi.
kaks-suuntanen on nostanu taas päätään sen verran pahasti että harkitsen osastolle menemistä. ihan vaan siks että saisin ehkä vihdoin ja viimein hoitosuunnitelman. että pystyisin elämään edes jotenkin normaalisti. tai ei elämään vaan toimimaan. tällä hetkellä pieninkin asia vaatii niin paljon energiaa että ihmettelen miten esim. en oo jo polttanu tätä taloa vahingossa maan tasalle. tänään kävi kyllä lähellä, kun unohdin taas asioita jotka olin just tehnyt. mun päässä ei pysy enää yhtään mikään.

00:14
joo mä alan olla niin arvaamaton että pelottaa itteäkin... meinasin yhtäkkiä heittää koneen seinään ilman mitään syytä. tuli vaan raivonpuuska tyhjästä
alkaa olla kyllä aika paha jo.
Kun ei voi kerta säätää olotilaansa ja voi muuttua noin yhtäkkiä.
jospa mä oonkin vihdoin tulossa hulluks... hulluthan ei tajua olevansa hulluja ja mä en itekkään tajua sitä ennen kun otan rauhottavat iltasin.
alan olla tosiaan väsynyt elämääni. en sano että olisin nyt heti välttämättä itteäni tappamassa, mutta en jaksa elää näin enää kovin kauaa. ehkä viikko osastolla tekis hyvää, vaikka mun mielestä en oo tarpeeks sekasin menemään sinne. tai noh, olen, mutta... en tiiä. mun mielestä pitäis olla aktiivisesti itsetuhonen että pitäis mennä osastolle. mutta se nyt vaan on mun mielipide.
en tiiä.
onhan tietty vielä pari asiaa jotka mutkistaa asioita entisestään...
mutta nyt en jaksa kirjottaa niistä.
ehkä sit joskus.
torstai 4. huhtikuuta 2013
kuulun selkärangattomien joukkoon.
Mulla on ongelma. näin viimeyönä unta joka sai mut taas tajuamaan asioita. syy mun parisuhteiden epäonnistumiseen on se, etten osaa luottaa ollenkaan muihin ihmisiin. en pienimmissäkään asioissa. mä en pysty tasapainoiseen suhteeseen kenenkään kanssa sen takia. mutta minkäs sille voi kun kaikki ihmiset kusettaa kuitenkin jossain vaiheessa. joka ikinen poikaystävä on joko valehdellu tai ollu väkivaltanen jollain tapaa.
tuoreinta exää on välillä aika kovakin ikävä... tai niitä sen hyviä puolia ainakin. mutta se oli väkivaltainen... ei siis aina, vaan kännissä. mutta tosin sillä ei ollu mitään syytä olla sellanen. kolme kertaa lupas lopettaa juomisen kokonaan, mutta ei lopettanu. eilen puhuttiin taas puhelimessa ja se sano menevänsä tänään lääkäriin hakemaan lääkkeet sen ahdistukseen ja lupas taas lopettaa juomisen. olishan se sille itelleenkin parempi. se olis kaikille parempi jos se lopettais. se nyt on vaan siitä itestä kiinni. vaikka se onnistuiskin, en tiedä pystynkö siltikään luottamaan siihen. enhän mä luota muihinkaan...
silti, vaikka luottamuspula on helvetin suuri, huomaan haaveilevani taas parisuhteesta. haluan jonkun jonka kanssa halis ja kattelis leffoja, viettäis muutenkin aikaa ja joka pitäis mut turvassa pahalta maailmalta. kaipaan hellyyttä, läheisyyttä ja hauskanpitoa.
olin eilen muuten töissäkin.... voin kertoa että musta ei ikinä tule mitään liukuhihnatyöntekijää! se homma oli niin puuduttavan yksitoikkoista paskaa että ei mitään rajaa. huomenna pitäis mennä taas, koska lupasin. huomenna pääsen sentään lajittelemaan pehmoleluja ja kortteja, joten se on (ainakin toivottavasti) vähän kivempaa. eikä mulla ole hajuakaan siitä millon saan palkan siitä työstäni, jos edes sellasta saan. ei olis ensimmäinen kerta kun teen töitä ilmaseks tuolle puljulle... noh, jos ei mulle makseta niin se on sitten siinä, mulla ei siitä lähtien ole enää perhettä jos multa kysytään. en jaksa hyväksikäyttöä miltään suunnalta enää pätkääkään. yksin "kaveri" on mulle jo noin 200e velkaa, eikä se todellakaan tule niitä koskaan maksamaan. vinkuu vaan koko ajan lisää rahaa. ja minä ääliö annan, koska en jaksa tapella. vittu. oon pettyny itteeni. mulla ei sit kai ole enää ollenkaan sitä luonteenlujuutta vai mikä se nyt on. nyt vasta tajusin kun kirjoitin ihan ylös asti miten homma menee. en olis uskonu.

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
monday 1st
mmmh, aamuaurinko, teetä ja tupakkaa. <3
ajattelin alkaa laihduttamaan tänään. painoindeksi näyttää nimittäin merkittävää ylipainoa, joten nyt otan itteäni niskasta kiinni ja teen vihdoinkin asialle jotain. tää on hyvä päivä alottaa, maanantai ja kuun ensimmäinen päivä. tavoitepainokin on jo selvillä enemmän tai vähemmän, ja sitä kohti pyritään.
ainoa hankaluus tässä on vaan se, ettei tästä talosta löydy oikeen terveellistä ruokaa... pakko improvisoida jotain, huomenna pääsee vasta kauppaan.
huomenna on myös se asunnonhakureissu, mikä on nyt sitten alkanu (ylläri pylläri) pelottaa. en vaan tykkää himmailla yksin missään julkisilla paikoilla. noh, hyvin se menee, pakkohan mun on siellä käydä, ja mitä nopeammin, sen parempi. eli huomenna aikasin ylös ja menoks, ei siinä muu auta.
tälle päivälle oonkin ilmeisesti keksiny tekemistä ihan kiitettävästi, en vaan ollenkaan muistanu koko listaa kun heräsin. eilen taas pilleripöhnässä illalla kirjotellu... kunhan tuo aurinko alkaa vähän lämmittää, käytän kissoja pihalla. ne on sinne hinkunu jo eilisestä lähtien. Miemo on joka tupakkareissun jälkeen ollu oven vieressä kattomassa että joko sekin pääsis. :3 söpö höppänä. <3 päivällä vien kun ei oo enää niin kylmä.
pitäis pakata laukkukin huomista varten, koska en halua että joku paperi jää siitä hakemuksesta puuttumaan, joten otan koko mun paperikansion mukaan. :) asumistukea pitäis toki hakea vielä, mutta vasta sitten kun tiedän paljonko se vuokra sitten on. toivottavasti saan kämpän läheltä keskustaa, en haluais kovin kauas kaupoista. tosin onhan mulla kavereita jotka voi käyttää kaupassa pientä maksua vastaan jos se kämppä onkin kaukana.
terapiaankin pitäis ilmottaa että muutan takasin sinne ja haluan takasin terapiaan, mielellään H:lle. se sentään tajuaa mua. jos pikkuhiljaa tulis terveemmäks jossain vaiheessa. tervettähän musta ei koskaan tule, koska kaks-suuntanen ei parane, mutta sitäkin voi oppia hallitsemaan. noi muut on ainakin mun käsittääkseni hoidettavissa pois. onneks. en kestäis elää loppu elämääni sekopäänä. :D

things and boredom
aargh, niin tylsää... noh, sain sentään nukuttua kunnolla, 14 tuntia.
oon nyt taas porukoilla, koska meen tiistaina kinuamaan kämppää... vielä pitäis käydä hakemassa ens viikolla loput tavarat tänne, paria tilausta, lipastoa ja kotiteatterin kajareita lukuun ottamatta kaikki mun tavarat on jo täällä porukoilla. en malta odottaa että pääsis muuttamaan!
tiedossa muutakin kivaa, nimittäin tatuointi ja hiusten pidennykset! en jaksa odottaa niitäkään. :D ja kummastakaan ei tarvii periaatteessa maksaa mitään, koska tatuoinnin saan siitä kun tein vaihtarit, eli annoin sille kaks kitaraa niin se tekee mulle 3 tatuointia, kaks se on jo tehny. ja pidennykset saan sillä kun tilasin sille toiselle sellasen alotussetin millä saa ne hiukset päähän, jotka mulla on jo valmiina. :) kätevää. :)
mä niiiin toivon että saisin nopeesti sen kämpän... haluan jo omaan kotiin! en jaksa enää pyöriä muiden nurkissa! ehkä oppisin vähän rauhottumaankin kun pääsen omaan kotiin, mun piti rauhottua jo ajat sitten mutta ei siitä mitään tullu. keksin vaan koko ajan lisää tekemistä itelleni.
nyt en tosin voi oikeen tehä vielä mitään, vasta tiistaina. siihen asti pitää kärvistellä tylsyydessä. ja sit pitää vielä odottaa että mun tilaukset tulee exälle, eli se alotussetti ja mun uus pleikkari, jee! sit mun kannattaa vasta hakea ne loput kamatkin sieltä, hoituu kaikki kerralla. :)
torstai 28. maaliskuuta 2013
HUH ja JES!
punainen ystäväni saapui tänään, eli olin vaan liian stressaantunut... VÄHÄN helpottunut olo. paitsi että nyt sitten kärvistellään hirveissä krampeissa... -.-" tänään tuli myös mut hiustenpidennyspaketti ja naruverhot, jotka pitäis käydä hakemassa postista. onneks tuonne ei ole kun pari sataa metriä. odotan ensin että särkylääke alkaa vähän tehoamaan.
tänään tulee siis Pyge takasin kissamummolta. ei pitäis kovin kauaa mennä että se on täällä, ne soitti äsken että lähtivät tulemaan. ens viikolla muuten mulle pitäis tulla pleikkari, jee! olihan se nyt pakko tilata niin pääsee omalla kämpälläkin pelaileen. sit siellä on vaan minä, läppäri, pleikkari ja 3 kissaa. :D musta tulee nolife... mitä nyt pakollinen säännöllinen ilmestyminen paikallisiin kuppiloihin...
mitähän muuta... ai niin, menin nukkumaan vasta joskus aamulla, tuossa 10-11 aikaan kai. heräsin vähän aikaa sitten. ei saanut unta ennen aamua niin ei voi mitään. lääkkeetkin on täyttä shaissea.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013
scared, freaking out...
hmm noniin... menkat viikon myöhässä... tilasin netistä testin, toivottavasti se tulee pian. en kestä tätä epätietoisuutta. muitakin oireita on ollu ihan kiitettävästi. en vaan tiedä oonko vielä valmis tähän. oon jo yli 5 vuotta halunnu lasta, mutta mä en tiedä. ei se ehkä tässä tilenteessa oo kovin hyvä idea. tosin oishan siinä aikaa saada asioita järjestykseen aika hyvin.. *huoh* hankalaa. haluan lapsen ja sit taas en, koska en halua olla tällanen mikä oon nyt, sitten äitinä. haluan ensin parantua, tai no ainakin olla paljon paremmassa kunnossa.
mut en tiiä. kattoo mitä testi sanoo. se tulee ens viikolla. siihen mennessä koitan polttaa vähän, vähentää myös lääkkeitä, otan niitä vaan jos on pakko ja koitan muutenkin hoitaa asioita kuntoon... ihan vaan jos olenkin raskaana. enitn siinä kyllä pelottaa se että mitä jos mun lääkkeet onkin jo vahingoittanu sitä jos oon raskaana...
pitää nyt vaan koittaa olla kärsivällinen. kerron sitten tilanteesta muille ihmisille kun varmistuu olenko vai en. oireita kyllä on ollu jo viikon ainakin, palelua, väsymystä, kuumeen heittelyä ilman syytä, huonoa oloa siis fyysisesti, tietyt ruuat ja hajut etoo...
onhan tässä tietty vielä sekin mahdollisuus että oon vaan stressaantunu ja kipeänä. ja mun tuurilla menkat päättääkin alkaa heti huomenna :D mutta kattoo ny.

just... happen already!
taas uusi päivä kun mitään ei tapahdu... heräsin kai joskus yhden aikoihin. huomiselle olis sentään sellasta tekemistä että mennään kaverin työporukan kanssa kaljalle, mutta tänään ei tapahdu taaskaan yhtään mitään. olishan tuossa toki pleikkareita, kotiteatteria sun muuta millä vois pelata ja kattoa leffoja, mutta en tiiä... ei oikeen huvita. odotan vaan että jotain tapahtuis.
odotan myös lauantaita. inhottaa ajatuskin porukoille menemisestä, mutta on sekin askel oikeaan suuntaan, koska sieltä pääsen paremmin kulkemaan sinne toiseen kaupunkiin mihin oon nyt muuttamassa. en jaksais odottaa ollenkaan... pääsen vihdoinkin laittamaan taas omaa kotia...
eilen lähti mun käärme uuteen kotiin, en tiedä mainitsinko jo siitä... nyt tuo lipasto näyttää tyhjältä ilman sen terraariota siinä päällä. mutta ei mulla ole ikävä. käärmeet on tunteettomia eläimiä, eikä niiden kanssa oikeen voi tehdä mitään, joten en kai ollut hirveän kiintynyt siihen. kissat ja koirat on eri asia.. ai niin, myymäni kissa tuleekin mulle takasin koska se mummo olikin allerginen sille. mä kai pidän sen sit itelläni, en halua juoksuttaa sitä paikasta toiseen...

tiistai 26. maaliskuuta 2013
boredom
mitähän sitte... tuntuu tosi tylsältä. asunnon ettiminenkään ei vielä oikeen edisty kun oon täällä niin kaukana... lauantaina meen takasin porukoille, vien kaikki kamani sinne kans siks aikaa että löydän kämpän jostain. mitä nopeemmin pääsen muuttamaan sen parempi, en jaksa olla koko ajan jonkun luona. tarviin yksinäisyyttä ja sen oman paikan, luonnollisesti.
tänään tuli soitto että kissa tuleekin mulle takasin, se mummo olikin allerginen sille. noh, mä pidän sen sit ite vissiin. kolme kissaa, ihan jees. tänään lähtee käärme, itse asiassa aika pian, kun se yks tulis hakee sen. koirakin pääs uuteen kotiin ja sillä on siellä kaikki hyvin, sai kaverinkin. sain tänään kuvia ja kuulumisia sieltä.
tää on muuten eka kerta kun etin itelleni yksiötä... oon aina asunu vähintään kaksiossa. noh, mulla ei oo enää niin paljoa tavaroita ja huonekaluja ja elukoita niin voin helposti asuakkin yksiössä. plus maksaa vähemmän.
äh, mulla on nyt niin tylsää ettei kirjottamisestakaan tuu yhtään mitään... sen siitä saa kun ei oo pitkään aikaan oikeen nähny ketään... paitsi niitä jotka on täällä, mutta silti... mitenkähän mä selviän sitten yksin jos mulla on seurassakin näin tylsää... :D sen näkee kai sitte.

maanantai 25. maaliskuuta 2013
no matter how many times you say "it's going to be ok", it's not, if you don't do anything to make it ok.
pää tuntuu edelleen yhtä sekavalta kun aina ennenkin. nyt oon tehny päätökseni kuitenkin yhdessä asiassa (taas kerran....). muutan takasin kaupunkiin missä asuin 5 vuotta. Koska: a) siellä mulla on jopa huimat 2 kaveria, jotka haluaa oikeasti olla tekemisissä mun kanssa ja joilla on ikävä mua. b) ei tarvii käydä hirveetä paperisotaa MTT:n kanssa hoitopaikan vaihdosta. c) siellä on tutut paikat ja tutut naamat. tiedän kyllä etten ole turvassa siellä, mutta missäpä ihminen nyky-yhteiskunnassa olisi, hulluja kaikkialla... d) saan ehkä asunnonkin nopeammin sieltä. JA painavin syy eli e) tod. näk. saan sellaisen terapeutin hoitamaan, joka oikeasti omalla kieroutuneella tavallaan osaa mua auttaa. sanotaan sitä vaikka H:ksi.
H on mukava mies. se on ollut ainakin parina kesänä pelkkänä liikkuvana hoitajana, "tuurannut" mun silloista varsinaista terapeuttia lomien ajan. jotenkin se sai mut paremmalle mielelle heti ensimmäiselläkin kerralla kun nähtiin. ensinnäkään se ei halunnut istua missään tylsässä toimistossa tai mun kämpällä juttelemassa (koska se ties että vietän muutenkin aikani siellä 24/7), vaan hypättiin autoon ja ajeltiin n.15km:n päähän kahville, jotka se tarjos. juteltiin autossakin tietty koko matka, etsittiin hyviä puolia mun elämästä ja pienistä asioista. kahvilla etsittiin syrjäisin pöytä ja se laittoi mut tekemään masennustestin... sain melkein korkeimmat lukemat, ja H näytti täysin järkyttyneeltä. noh, se sitten kirjaili siinä juttuja ylös, kyseli sitä sun tätä, esim olenko tappamassa itteni, johon vastasin vaan että kato siitä testistä, kun siinä kysytään samaa. vastaukseni oli että tappaisin, jos uskaltaisin, mutten uskalla. H katsoi sitä vähän aikaa, oltiin kumpikin hetki hiljaa ja hymyiltiin toisillemme. sitten juteltiin taas niitä näitä sairauksista ja lääkkeistä ja mahdollisesta hoidosta yms... melkein jokainen meidän hoitokerta oli sellanen että mentiin samaan paikkaan kahville juttelemaan.
H:sta on jäänyt niin hyvä vaikutus että olisin halunnut sen vakituiseksi hoitajaksi, mutta sillon se ei ollut mahdollista. nyt sitten (just mun tuuria) kun olin viimeistä kertaa MTT:llä, odotin lääkärille pääsyä, niin mun terapeutti (Idlaava Vanha Lehmä, niinkun sitä kutsun) tuli odotushuoneeseen ja huomas mut, istui alas ja sanoi että H aloittaakin niillä ihan vakituisena terapeuttina, ja että ne oli jotain puhunut että mun hoitaminen PITÄIS siirtää sille ja että se olis mahdollistakin. noh, minä idiootti muutin sieltä sillon pois! mun oli kyllä pakko muuttaa, kun ei ollut varaa asua siellä, mutta silti. kun nyt muutan takasin, toivon että saan viikoittaiset ajat (vähintään!) H:lle, koska se on oikeasti ainoa ammattilainen joka on tosissaan päässy mun muureista läpi asian ytimeen, eikä sille mene tekosyyt läpi. ja vaikka meniskin, se tietää kyllä mitä mun pään sisällä liikkuu ja kuinka huonoks voin mennä, kuinka nopeasti ja mitä sillon pitää tehdä ja sanoa. se on sentään nähny mut niin ahdistuneena että oon ollu vaan paikallani sohvan nurkassa mykkyrässä, jalat ja kädet täynnä syviä viiltoja, peläten koko maailmaa mutta silti itkemättä ja tuntematta mitään. näin kävi viime kesänä... se ei edes pakottanut mua tikattavaks, se tiesi ettei mua voi siinä tilassa ja tilanteessa pakottaa mihinkään, tai sekoaisin täydellisesti.
mutta jos nyt pääsisin sen hoitolistalle, kun muutan, uskon että mulla olis tosiaan mahdollisuus päästä tän hulluuden niskan päälle, vihdoin ja viimein. mulla saattais ehkä olla jopa motivaatiota siihen tällä kertaa. mun pää alkaa olla niiin solmussa että ihmettelen miten oon vielä tämänkin verran kartalla ympäröivästä maailmasta. tosin oon sen verran traumatisoitunu paska että unohtelen merkittäviä asioitakin mun elämästä, esim. olin unohtanu laittaa tuohon sivupalkkiin traumaperäisen stressioireyhtymän, mikä on sekä huvittavaa että huolestuttavaa, koska juuri kyseisen häiriön takia mulla on muistihäiriö, joka laittaa mut unohtamaan tietynlaisia asioita. nykyään kyllä unohdan melkein kaiken heti kun se on tapahtunut. muistan enää vaan kasvoja. ihmisistä jää mun mieleen vaan kasvot. ei nimiä, ei tietoja missä tapasin ne, tai mitä tein tai puhuin niiden kanssa. paikoista ei jää juuri mitään mieleen. jos kävelen esim 300m vieraassa kaupungissa ja sillä matkalla käännyn yhdeltä nurkalta, olen eksynyt. siks en liiku koskaan yksin. missään. pelkään lopulta eksyväni tuttuunkin ympäristöön. onkohan mulla joku perkeleen varhaisiän dementia oikeasti tulossa vai voiko tän vielä parantaa....

All around me are familiar faces
Worn out places, worn out faces
Bright and early for their daily races
Going nowhere, going nowhere
Their tears are filling up their glasses
No expression, no expression
Hide my head I want to drown my sorrow
No tomorrow, no tomorrow
And I find it kinda funny
I find it kinda sad
The dreams in which I'm dying
Are the best I've ever had
I find it hard to tell you
I find it hard to take
When people run in circles
It's a very, very mad world mad world
Children waiting for the day they feel good
Happy Birthday, Happy Birthday
And I feel the way that every child should
Sit and listen, sit and listen
Went to school and I was very nervous
No one knew me, no one knew me
Hello teacher tell me what's my lesson
Look right through me, look right through me
And I find it kinda funny
I find it kinda sad
The dreams in which I'm dying
Are the best I've ever had
I find it hard to tell you
I find it hard to take
When people run in circles
It's a very, very mad world ... mad world
Enlarging your world
Mad world

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
mad world
miten voikaan ihmisellä mieli muuttua niin nopeasti... miten voikaan ihminen olla näin sekasin? miksen saa mitään aikaseksi, vaikka kuinka haluan ja suunnittelen? ai niin, kaks-suuntanen... siks. huomaa kyllä että lääkkeet on loppunu, eilen kävin läpi joka ikisen tunteen ja meinasin hajota. meinasin taas lakata puhumasta. meinasin myös pitkästä aikaa viiltää. kumpaakaan en sitten tehnyt, koska syvästä masennuksesta mieliala pomppasi parissa tunnissa seitsemännen taivaan tasolle.... no ei nyt ihan mutta sinne päin. seitsemäs taivashan olis jos olisin rakastunu. eilen mulla oli vaan kivaa ja nauroin kippurassa.
äiti sanoi että oon aikuinen ihminen ja teen omat päätökseni eikä siihen voi kukaan oikeen sanoa mitään... epäilen vahvasti, onko se viisasta. ei se ole. en mä osaa elää oikein. tosin, kuka määrittelee oikein elämisen?
puhuttiin siitäkin A:n kanssa sillon yks yö. miten normaalit ihmiset kasvatetaan tiettyyn muottiin tekemään työtä yhteiskunnan hyväksi. tultiin pitkän filosofoinnin jälkeen siihen tulokseen että ihmisen, kuten muidenkin eläinten, tulisi elää luonnosta ja elää miten haluaa. maailma on ylikansoitettu, joten tuo ei tule kyllä koskaan onnistumaan, koska ihmiskunta tarvitsee tehokasvatusta elääkseen, ainakin tällä hetkellä.
kyllä, mä olen fiksu, mutta en halua sitä kaikille aina näyttää, koska jotkut asiat on helpommin sivutettavissa kun esittää ettei tajua. vihjaan tällä yhteen asiaan jossa juuri tälläkin hetkellä teen näin, koska olen tunteeton, ihmisillä leikkivä paska.
lauantai 23. maaliskuuta 2013
I never wanted to be sick of my life.
Paralyzed. Nothing's getting through to me.
Hypnotized from all my surroundings.
I wanna be something I could never be.
I wanna say things that I could never say.
Yeah, I'm gonna do it again!
Sick of my life. I'm tired of everything in my life.
Dragged down. Rubbing my face in the ground.
No time for the undecided.
I wanna know why I've always felt alone,
And I wanna love. Why am I untouchable?
Yeah, I'm gonna do it again!
Sick of my life. I'm tired of everything in my life.
I never wanted to be sick of my life.
I'm tired of everything in my life

future is ours to make
Okei, alan nyt toipua tästä päivästä, ja aloin miettimään tulevaa. asioista tulee helpompia ilman koiraa ja niin montaa kissaa. käärmeenkin myyn pois ens kuun alussa. sitten mulle jää enää kaksi kissaa, Miemo ja Kleo jotka on ollu mulla jo 5 vuotta. ollaan taas pitkästä aikaa kolmestaan niiden kanssa. hyvä siitä tulee. kyllä me totutaan. Joona ottaa muut jäljellä olevat kissat.
mun pitäis ehkä saada ruokavalioni kuntoon kanssa, syön pelkkää roskaa nykyään. ehkä saisin oikeanlaisesta ruuasta vähän energiaa tehdäkkin jotain ja ehkä pysyisin myös mieleltäni paremmin tasapainossa. polttamisen lopettamisesta ei ainakaan tullu yhtään mitään, mutta ehtiihän sitä myöhemminkin yrittää.
nyt koitan vaan kovasti löytää sen kämpän. ja nopeasti. mun piti soittaa tänään mun siskolle että voisinko mennä sille töihin että saisin vähän rahaa, mutta en sitten pystyny kun tänään tapahtu niin paljon kaikkea shokeeraavaa ns...
huomasin myös olevani aika tyytymätön ulkonäkööni... en näytä itseltäni. hankala selittää. oon kadottanu tyylini. ehkä alottaisin sen jälleenlöytämisen värjäämällä ensin hiukseni. en vaan tiedä millä värillä. pitää sitäkin miettiä.

ikävä
Koira lähti just uuteen kotiin... en oikeen tajua sitä vieläkään mutta itken silti. onneks oli mukavia ihmisiä ja se saa siellä kaverinkin... pitää vaan hokea itelleen että tää oli sen parhaaks, tää oli sen parhaaks... ei musta ollu pitämään siitä huolta. olen paska ihminen enkä ansaitsis yhtään mitään...
there's no posession, only obsession
Tänään lähti yks kissa uuteen kotiin, Pyge. tulee ikävä. tänään lähtee myös koira. oon sitä jo kerran itkeny ja tulen varmaan itkemään koko yön, mutta en mä voi sitä pitää kun en voi siitä huolehtiakkaan niin kuin se ansaitsee. otettiin siitä tänään paljon kuvia ja videoita kun se leikki onnellisena pihalla. voin sitten katella niitä jos ja kun tulee ikävä sitä.
eilen tuli juteltua syvällisiä A:n kanssa ja järkeviä, vähän taiteellisia J:n kanssa. kokonaisuudessaan puhuttiin metafysiikasta, todellisuuden moniulotteisuudesta ja kirjallisuudesta. oli virkistävää vaihtelua puhua välillä jostain muustakin kun maallisista, käytännön asioista tai mun ongelmista.
alan olla jo selviämään päin, tai ainakin tuntuu siltä. pikkuhiljaa palaset loksahtelevat paikoilleen ja pääsen askel askeleelta takaisin elämän reunaan kiinni.
oon koittanu viime päivinä piristää itteäni ostamalla kivoja juttuja itelleni, tänään ostin muumimukin jota mulla ei vielä ollu ja aikasemmin viikolla ostin tarroja, limalöllöjä ja vilkkuvan pinkin tipun. ne on kaikki söpöjä ja mukavia. oon jo pitkään halunnu tuon muumimukin ja nyt sen sain.
muhun on purrut sisustuskärpänen. oon ostellu kaikkea pientä kivaa tulevaa kämppää varten, enkä malta odottaa että sellasen jostain saan ja pääsen muuttamaan ja laittamaan sitä mieleisekseni.
tänään tosiaan tulee varmaan itkettyä ihan hirveästi, mutta kyllä se tästä, elämä alkaa pikkuhiljaa hymyillä, ainakin jossain vaiheessa.

perjantai 22. maaliskuuta 2013
plans
oijoi, kaikkea sitä. pää selviää pikkuhiljaa. oon ollu aika aktiivisena myymässä turhia tavaroitani, oon jopa maksanu vähän siitä että olis mun ilmotukset paremmin esillä.
kaiken järjen mukaan mun olis ehkä mahdollista muuttaa aika pian, jos nyt ensinnäkään saan sen kämpän, ja toisekseen pitää kattoa nuo laskut sun muut että miten selviän sitten ens kuun. alustavien laskelmien mukaan mun pitäis selvitä. pitäis vaan saada tuo koira myytyä melko pikaseen.

torstai 21. maaliskuuta 2013
just thinking
tulevat muutokset vähän pelottaa. pitkästä aikaa alan asumaan yksin, kunhan saan rahaa kämppään, ekaa kertaa muutan pieneen kämppään. mulla tulee olemaan pitkästä aikaa vaan kaks kissaa. palaan siis menneisyyteen, mutta menen silti eteenpäin.
kauhea hinku ostaa kaikkea sisustustavaraa. äiti yrittää olla fiksu ja ostelee mulle kirppareilta tavaroita. hirveä sisustushinku. tänäänkin kun raahauduin kauppaan, kattelin pyyhkeitä, huonekasveja, ruukkuja ja muumimukeja. haluan vihdoinkin tyylikkään kämpän. kankaita pitäis kanssa ostella, verhoja sun muuta. ehkä seinälippuja ja julisteita. kattoo vähän mitä kämppään mahtuu. :)
laskelmieni mukaan ei pitäis olla enää kovin kauaa että voin saada kämpän. mulla on kuitenkin kuin ihmeen kaupalla jääny sen verran rahaa säästöön, ja myytävistä kamoista saan kuitenkin jonkun verran rahaa.
uskon että maalliset asiat alkaa tässä pikkuhiljaa selvitä, mutta mun pää on asia ihan erikseen. jospa senkin sais sitten muuton jälkeen jotenkin hoidettua. eli terapiaa vaan. pakkohan mun joskus on jollekkin joskus puhua joka edes vähän tajuaa tilanteesta mitään. tosin edellinenkin terapeutti oli sitä mieltä ettei osannu auttaa. jos joku osais siellä uudessa paikassa. :)

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013
problems solved... not.
oon nyt saanu muutaman päätöksen tehtyä täällä ollessani. elikkäs myyn mun eläimet kahta kissaa lukuun ottamatta, ja muutan ensimmäiseen kotikaupunkiini heti kun saan tarpeeks rahaa vuokraan. siihen asti oon täällä piilossa, jossa mun ei tarvii nähdä ketään eikä lähteä ulos. sain muuten laskuni maksettua tänään, mikä oli aika vapauttavaa. enää pitää vaan odotella lisää laskuja, joita tiedän tulevan ainakin 200:n edestä. ei siinä muuten mitään, mutta olis kiva päästä muuttamaankin joskus...
eläimistä vielä tarkemmin että kaks kissaa on jo saanut uuden kodin, yhdelle vielä etsitään. koirallekkin olis kuulemma ainakin vakavasti harkitseva ottajaperhe, ja käärmeen myynti on sovittu ens kuun alkuun. kalat multa kuoli luonnollisen kuoleman kaikki. plus kissat saattoi onkia niistä muutaman koska ne on niin ovelia. peruin myös sen toisen koiran ottamisen, koska oon hyvin vahvasti sitä mieltä että mä en nyt kykene hoitamaan muuta kun noita kahta kissaa itteni lisäks. niistä ei juurikaan oo vaivaa.
mielentilasta sen verran että tänään oon syöny ahdistukseeni ihan järkyttävän paljon. olin monta tuntia niin täynnä että meinasin oksentaa joka kerta kun liikahdin vähänkään. eli tänään oon syöny: kattilallisen tomaattikeittoa, kaks hampurilaista, neljä tai viis lihapiirakkaa, jugurttia, melkein pussin sipsejä ja vielä kääretorttua... mua oksettaa edelleen. jos huomenna jo vähän rajottais. ihme juttu kun pahimmassakin ähkyssä teki mieli vaan tunkea lisää ruokaa suuhun.
ahdistanu tänään muutenkin hirveesti. kysyttiin, haluanko lähteä ulos, että siellä paistaa aurinko eikä edes tuule, mutta en mä pystyny. oon koko päivän vaan maannu sängyssä, hieronu silmiäni, ahdistellu ja tuijottanu tietokoneen näytöltä leffoja siinä toivossa että ne veis tuskan edes hetkeks pois. no okei sain mä sen verran tehtyä että tein lävistyksen tuolle yhdelle jonka luona olen... huimaa!
yhtä leffaa kattoessani mut valtas taas pitkästä aikaa se paniikki, jota ei oo tullut moneen moneen kuukauteen: olenko mä satuttanu jotakuta??? meinasin ponkasta sängystä ylös, mutta en pystynyt edes siihen. jähmetyin vaan paikalleni kun mikäkin kuollu kala. mun silmät oli täysin auki, mutta näin vaan oman käteni jossa oli piikki, uppoutumassa jonkun toisen lihaan ja verta... sitä oli joka puolella, sitä valui uskomatonta vauhtia... en muistanu tai tienny mikä se näky oli, se oli muisto, tai ainakin se tuntu muistolta, samaan aikaan se tuntu siltä että se olis tapahtunu sillä hetkellä. sitä tunnetta on niin hankala selittää. hetken pidätettyäni hengitystäni ja lankutettuani paikallani muistin sen lävistyksen, ja päätin että sen oli pakko olla vaan sekoitus sitä ja mun sairautta. en mä ole voinut satuttaa ketään, oon ollu täällä, tässä huoneessa koko ajan. se vaan tuntu niin todelliselta. niinkun olisin kiduttanu jotakuta. nää on hirveimpiä harhoja mitä mulle tulee/on tullu. huomaa kyllä että lääkkeet on lopussa. oon tosi säikky enkä uskalla tehdä mitään yksin. en edes käydä vessassa, niin paljon mä pelkään että näen harhoja yksin ollessani.
niin niistä lääkkeistäkin sen verran että masennuslääkkeet loppu jo aikaa sitten ja tänään oli eka päivä ilman tasaavia. huomenna luulisin että alkaa vieroitusoireet. pelottaa mihin kuntoon menen taas ilman niitä. rauhottavia on jäljellä vielä opamoxeja ja tenoxeja, mutta ei niistäkään tunnu mitään hyötyä olevan. otin tänään jo 40mg tenoxia 1:n aikaan ja kello on pian neljä, enkä ole edes oikeen väsynyt. paskaa. pitäis kai käydä lääkärissä. pitäis muutenkin, mun keuhkoihin sattuu hirveesti. en jaksa välittää.

tiistai 19. maaliskuuta 2013
onkelma
oon ajatellu aika paljon, ja luulen että mun olis hyvä ehkä luopua kaikista mun lemmikeistä. säästyis rahaa ja voisin keskittyä ihan vaan itteeni.
oon miettiny myös mihin muuttaisin. ei sillä oo enää hirveesti mitään väliä. ei mulla oikeen oo missään ketään kenen takia johonkin muuttaisin, mutta pakko se on johonkin.
en ole kyllä ollenkaan varma onko se kuitenkaan oikea päätös luopua eläimistä, varsinkaan tuosta koirasta. tosin mun elämästä tulis huomattavasti helpompaa siten... ei tarviis aina ottaa mukaan tai kysellä jotain vahtimaan kun oon poissa... mutta mä en tiedä. samalla mun elämästä tulis tosi tyhjää ja entistä merkityksettömämpää.
no mutta, 1½ tuntia enää niin lähden piiloon enkä tule sieltä pois ennen kun asiat on paremmin. jatkan kyllä kirjottelua, mutta kukaan ei tiedä minne meen enkä edes minä tiedä millon tuun takasin.

maanantai 18. maaliskuuta 2013
se tunne kun ahdistaa niin että oksettaa...
oon ihan sekasin. asiat vaan pahenee. kohta joudun lähtemään täältäkin pois. joko osastolle tai johonkin vaan. en vaan haluais olla kenellekkään vaivaksi. en tiiä mitä teen, mun pää räjähtää ja haluan vaan pois kaikesta, pois mun elämästä. haluaisin vaan tarpeeks pokkaa meikata itteni nätiks, vetää mekon päälle, painaa tiaran päähäni, kumota pilleripurkit suuhuni, pullon skumppaa perään ja kuolla kuin prinsessa. ehkä olisin kauniimpikin kuolleena.
life is a bitch and then you die
Mua ahdistaa niin paljon... jotenkin tuntuu ettei mun pitäis olla enää edes hengissä. tai ainakaan mulla ei ole mitään syytä olla hengissä. oon ehkä enemmän masentunu kun koskaan, mutta eihän sitä kukaan tiedä, koska en halua kertoa. en halua sääliä. haluaisin edes joskus tulla edes melkein terveeks. haluan eroon kaikesta paskasta mitä mun elämä on. ehkä mä vaan haluan kuolla...
joudun olemaan vanhempien luona ties kuinka kauan, ei mulla ole mitään muuta paikkaa. ei yhtään huvittais olla täällä kun nuo tulee kotiin vasta illalla joka päivä ja sitten ne on vaan hiljaa, äiti tuijottaa telkkaria tai kirjaa ja isä on sulkeutuneena makuuhuoneeseen juomaan. sitten se jossain vaiheessa ryömii sieltä ulos ja itkee ties kuinka myöhään keittiössä. en tiedä mikä niiden ongelma on, eikä mua kiinnosta. omissakin asioissa tarpeeks ajattelemista. olen itsekäs paska ja tiedän sen.
mun todellisuudentajukin hämärtyy joka päivä entisestään. oon niin uppoutunu omiin ajatuksiini ja ahdistukseeni etten välillä edes tiedä miten luetaan tai kirjotetaan. ei vaan muista. sekin temppuilee pahasti, muisti siis.
haluaisin alkaa viiltelemään taas, mutta on ihmisiä, joiden takia en halua sitä kuitenkaan tehdä. eilinen tatuointi oli kyllä aika ihanan kivuliasta, välillä se tuntukin aikalailla viiltelyltä. se oli just sitä nautittavaa kipua. toinen pelkäs että muhun sattuu liikaa, mutta päinvastoin, salaisesti nautin siitä. tuntuu että mä ansaitsin sen kivun. tuntuu vieläkin että ansaitsisin kipua. paljon kipua. ansaitsisin kuolla.
lääkkeet loppuu pian. masennuslääkkeet loppu jo monta päivää sitten ja huomenna on viimenen päivä mille riittää tasoittavia. pelottaa vähän mitä sitten tapahtuu. kaks-suuntanen alkaa muutenkin ottaa valtaa, sen huomaa siitä kun kahdessa päivässä tuhlasin vuokrarahani, minkä takia jäin tänne jumiin vielä ainakin ens kuuhun asti. kun sairaus ottaa vallan niin en tosiaan tiedä mitä käy... ei mitään hyvää.
tuntuu että mun elämä vaan murenee käsiin. ei siinä, en mä mitään ole kyllä tehny elämääni korjatakseni, mitä nyt yrittäny vaan pysyä järjissäni. oon myös nähny paljon harhoja. viimeks tänään näin miehen seisomassa keskellä huonettani. onneks tajusin kattoa hetken muualle niin se oli kadonnu kun katoin seuraavan kerran. niin kävi kahdesti.
oon myös heränny monena aamuna siihen että oon ollu ihan paniikissa ja sekava. en siis oo nähny mitään pahoja unia, oon vaan herätessäni ollu ihan sekasin ja peloissani. maailma tuntuu pimeältä ja kylmältä, täynnä mörköjä jotka on olemassa vaan syödäkseen mut, repiäkseen kappaleiks elävältä.
eniten pelottaa että joudun osastolle. en kestäis olla siellä. toisaalta missä tahansa olis parempi kun täällä. mutta siellä ei ole vapauksia. en pääse ulos kun haluan, en voi lähteä kattomaan kavereitani enkä tehdä oikeen muutakaan kun vaan olla ja miettiä miten paskaa elämä on ja miten siitä on tällasta tullu. sekoaisin vaan entistä enemmän siellä. paitsi jos ne pumppais mut täyteen lääkkeitä, millon olisin täys vihannes.

kissaongelma
mitähän mä oikeen teen... mun kissat pitäis saada johonkin, mutta niitä ei voi kuulemma tännekkään tuoda, koska isällä menee nenä tukkoon kun niitä on niin paljon. en tiiä pystynkö kuitenkaan luopumaan niistä. toisaalta mulla on ehkä vähän liikaa eläimiä, enkä muutenkaan ole nähnyt kissoja moneen viikkoon kunnolla, eikä mulla ole niitä ikävä... ehkä mä vaan myyn ne pois. jos ne sais paremman kodin jostain muualta...
tuntuu vaan pahalta sinänsä, tuntuu että petän ne jos luovun niistä. tosin säästyisin ite siltä järkytykseltä kun ne joskus kuolee... hankalaa. mä en vaan tiedä.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
vkl
viikonloppu meni ihan hyvin ja sain paljon uusia kavereitakin, olin jopa parissa uudessa paikassa yötäkin! :) pe ja la meni jyväskylässä, tänään kävin suolahdessa ottamassa pari tatuointia. vielä pitäis yks käydä ottamassa kunhan tulee sellanen sauma että kummallakin on muutama tunti aikaa.
masennuslääkkeet loppu, tasaavatkin loppuu kohta, enkä oikeen muistanu syödä niitä viikonloppuna, minkä kyllä huomas. rahaa meni ihan liikaa, sen verran että jään vissiin vähän velkoihin eikä mulla ole tässä kuussa enää varaa muuttaa mihinkään ellen saa jostain lainaa. en kyllä haluais ottaa, koska en halua olla velkaa.
huhhu, paljon kaikkea juttuja tapahtunu ja tulee tapahtumaan, kunhan sais aikaseks. ei vaan meinaa oikeen pää kestää, mutta noh, onneks on kivoja ihmisiä. :)

torstai 14. maaliskuuta 2013
kiirus
viimeöisestä viestistä ei mitään muistikuvaa. kai mä olin taas järjissäni. tänään pääsen hakemaan F:n kyydillä vähän tavaroita Joonalta, tällä viikolla tuntuu muutenkin olevan kiirettä. perjantaina pitäis lähteä jyväskylään Epulle juomaan, lauantaina pitäis mennä töihin siskon kaupan avajaisiin, sunnuntaina äänekoskelle ottamaan tatuointia. jos ens viikolla sais vihdoin sen asunnonhaun käyntiin kun ei mun paperit kelvannu sinne viimeks.
tuntuu että pää hajoaa, mutta ei kai se nyt näin pienistä. kyllä tää ohi menee, ainaki paree ois. sit kun saanu kaikki asiat hoidettua niin kaiken pitäis olla taas ihan ok. mitä nyt elämästä tulee tylsää ja sisällötöntä.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013
kun sanat ei riitä
mua ahdistaa aivan suunnattomasti olla täällä. ei mulla kyllä mitään muutakaan paikkaa ole. porukat tappelee 24/7 ja isä nukkuu taas sohvalla. yks aamu heräsin siihen kun ne tappeli ja isä lähti itkien ja ovet paukkuen pihalle. en edes haluais tietää mistä siinä on kyse, mutta oon varma, löytänyt jopa todisteita siitä että jompikumpi on pettäny toista. joka päivä tää talo on hiljainen kun autiotalo, ja mua ahdistaa vieläkin enemmän. hiljaisuudessa kuulen jokaisen harvan sanan minkä ne toisilleen sanoo eikä se ole kaunista kuunneltavaa. haluan tän loppuvan. luulis niiden tajuavan mitä tää tekee mullekkin, kun oon vaan päivät pitkät omassa huoneessa hiljaa, käyn vaan syömässä ehkä leivän päivässä, tupakalla ja vessassa. muuten pysyn huoneessani turvassa. ahdistaa ja alan olla taas harhainen. en halua enää osastolle, mutta pudotus on lähellä, tunnen sen.
nukkuminen on mahdotonta. tänään ottanut 6 tenoxia eikä auta. otettava opamoxia päälle. mä en halua olla hereillä. mä en ehkä halua edes elää. liikaa asioita järjestettävänä enkä mä kestä, mä en vaan jaksa tehdä kaikkea yksin. nyt jos koskaan tarviisin tukea, mutta eihän nuo siitä välitä. tappelevat vaan keskenään ja vaikka kerroin harhoistani ja muutamasta ongelmasta, se sysätään aina sivuun: kysy siltä ja siltä.
en enää osaa edes lukea. tai osaan, mutten ymmärrä mitä lukemani tekstit tarkoittaa. yritin selittää sitäkin äidille mutta ei se ymmärrä, tai ei vaan halua ymmärtää. elämä valuu hukkaan. oon 21-vuotias eläkeläinen, ainakin vuoden loppuun jatkuu näin, en oo saanu mitään aikaseks elämässäni, eikä mulla ole hajuakaan mitä elämältäni haluaisin. tekee mieli viiltää. on tehnyt jo kauan mieli. en tiedä haluanko kuitenkaan sortua siihen taas, eihän se mitään ratkaise. helpottaa hetkeksi, mutta siitä jää rumat arvet. vihaan arpiani. tosin ne antaa oman syvyytensä mun olemukseeni. inhoan vaan sitä katsetta jonka saan niiden takia kun joku uus ihminen huomaa ne.
lääkkeissä oon ehkä kaikista selvin, eniten tunteistani ja itestäni perillä, mikä on sääli, koska olis edes joskus kiva olla normaali, terve, yhteiskuntakelpoinen. en vaan tiedä onko musta siihen, koska lääkäreiden mielestä en tule koskaan paranemaan. täytyy vaan opetella elämään näin.
miks just minun on pitäny kokea elämässäni enemmän kun moni ihminen kokee koko elämänsä aikana... omaa tyhmyyttäni kai. ja kaikki lähti siitä kun olin vielä 6-7 vuotias, ja jouduin opettelemaan tekemään kaiken itse, opin pitämään huolta itsestäni, koska perheestä ei ollut siihen. niillä oli muita huolia, niinkun on ollut aina siitä lähtien. niiden mielestä mä kuulun suljetulle, jonne ne on mut jo kerran laittanu, toisen kerran yrittäny ja kolmannen kerran olin sentään avo-osastolla. lukkojen takanahan sielläkin kyllä oltiin...

tiistai 12. maaliskuuta 2013
the break up
erottiin sitten... mitähän nyt... ei kai mitää. samat on suunnitelmat kun ennenkin, täytyy vaan oppia taas olemaan yksin.
maanantai 11. maaliskuuta 2013
delusions
viimeaikoina mun on ollu tosi hankalaa pysyä samassa paikassa... siis ei fyysisesti, vaan pääni sisällä. hankala olla läsnä. erityisesti unet käy välillä todellisuuden päälle pitkin päivää. tänään meinasin unohtaa painaa nappia oikeaan aikaan linkissä, vaikeuksia se tuotti vielä siinäkin vaiheessa kun olin jo painamassa sitä. jähmetyin hetkeks paikalleni koska näin taas unta vaikka olinkin hereillä.
yritin nukkua, ei siitäkään tullu mitään koska luulin koko ajan että joku tarttuu mun nilkkoihin hetkenä minä hyvänsä. pelkäsin myös että ikkunan takana on joku. pelkään myös nukkumista, koska mun unet on niin todellisia etten herättyänikään tiedä oliko ne totta vai ei. tänään piti puoli tuntia miettiä menikö mun kaveri naimisiin vai ei, ja tulin siihen tulokseen että ei menny, koska mun puhelimessa ei ollu niitä viestejä mitä se mulle unessa lähetti.
mun on jo muutaman päivän tehny mieli viiltää taas pitkästä aikaa, en tiedä miks... tai no tiedän. en halua elää. tai haluan, en vaan halua elää näin. voisin viettää ihan ok elämää kattellen leffoja ja himmaillen yksin kotona, mutta onko sekään nyt sitten elämää... ja eihän mulla ole vielä kotiakaan.
mun elämä tuntuu niin päämäärättömältä ja turhalta. en oo saanu mitään aikaseks enkä kuulemma koskaan tule parantumaan niin aika toivoton olo. kunpa en olis koskaan syntynykkään... välillä tuntuu että voisin maksaa jollekkin että tappais mut, koska en ite siihen kuitenkaan pysty. tai no ehkä kännissä. vetäis vaan hirveät kännit ja kaikki lääkkeet kurkusta alas niin se olis siinä. sammuisinkin varmaan ennen kun ehtisin kuolla, joten olis luultavasti aika kivutonkin kuolema. en kuitenkaan halua kärsiä vielä kuollessanikin.
...tosin jos nää mun läsnäolemattomuuskohtaukset jatkuu tällasina niin jään varmaan vielä auton alle, tänään meinasin jäädä kolmesti ainakin. en vaan tajunnu missä olin ja sit havahduin siihen kun autot jarrutti renkaat sutien kun olinkin keskellä tietä. tuonkin olin jo ehtiny unohtaa. oon kaikista selvin ja täyspäisin kun oon ottanu mun rauhottavat. kävin niitä hakemassa yht 200kpl satsin, ei pitäis ihan heti loppua. pelkästään toisella pilleripurkilla sais 12 ihmistä hengiltä... onneks mun lääkärit ei tiedä mun ajatuksista, ne ei antais mulle niitä enää...

kaikkea
huhhuh, meinas raha-asiat vähän painaa mutta onneks laskeskelin ja pitäis riittää rahat laskuihin.
tässä kuussa on kyllä paljon kivaa tiedossa, tatuointi, uus koira ja uus kämppä, kunhan saan sen äkkiä... tänään kävin toimistolla eikä siellä ollu ketään paikalla, pitää sit laittaa postilla menemään hakemus. pitäis olla kämppä alla 23.päivään mennessä, kun sillon haen sen uuden koiran.
noh, kai tässä jotenki pärjätään.

jeppa jee!
uijuih, nyt on kova meno päällänsä! tai ei nyt oikeastaan. sunnuntaina voi ollakkin, meen ottamaan tatuoinnin, vihdoin ja viimein, piti se jo pari vuotta sitten ottaa :D ja ilmaseks saan! jee! pitää vaan löytää se paperi missä se kuva siitä on minkä haluan... kyllä se jossain on, pakko olla.
hain tänään myös lääkkeet, koska viime päivät on ollu sellasta harhojen kanssa taistelua etten oo saanu edes nukuttua muuten kun väsyttämällä itteni sammumispisteeseen.
nyt jos menis kaivelemaan vintille jos se paperi ois eksyny sinne muuton jäljiltä.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
things...
mun elämä tuntuu vähän tyhjältä... johtuu kai siitä etten oo tehny pitkään aikaan mitään, enkä oo nähny ketään myöskään... ehkä mun pitäis pikkuhiljaa hommata niitä kavereita... en vaan oo hirveän kiinnostunu muista ihmisistä tai niiden asioista.
pitäis saada muutto hoidettua, kunhan eka etin sen kämpän, pitäis myydä käärme pois, siitä on jo useita kiinnostuneita onneks, ja pitäis hakea se uus koira. koko kuulle on tekemistä valmiiks, kunhan pääsisin tekemään. pitää vaan odotella papereita, rahaa ja kuljetusmahdollisuuksia.
onneks muutan yksin niin menee nopeasti ja helposti sekin, ei muuta kun kamat autoon ja uuteen paikkaan. menee onneks yhellä reissulla kaikki. on niin vähän enää tavaraa että en enää tiiä mitä mulla on jäljellä kun oon hävittäny niitä niin ahkerasti. nyt kun sais kaikki myytyä vielä mitä en halua säilyttää niin voisin ehkä rikastua hetkeks. :)
uus koira jänskättää, en jaksais odottaa että pääsee hakemaan sen. 23. päivä ois sovittu haku. lähetään porukalla hakemaan sitä kun espooseen on sen verran matkaa että parempi olla useampi kuski mukana. saa nähdä mitä muut elukat sanoo uudesta kaverista. :)

keskiviikko 6. helmikuuta 2013
money owns this town
oon ajatellu tänään aika paljon tulevaisuutta. aion alkaa säästämään rahaa niin paljon kun mahdollista taloa varten ja pahan päivän varalle. tässä kuussa ei vielä jää mitään käteen, mutta ens kuussa voi jäädä paljonkin.
kulta pääs töihin ja alottaa heti maanantaina. se saa kaks kuukautta vaan puolta palkkaa mutta sitten normien mukaisesti kaks kuukautta eteenpäin ainakin. ehkä pitempäänkin jos päätetään asua täällä vielä.
haluan joskus muuttaa isoon taloon ja saada ainakin kaks lasta. haluan kunnollisen elämän, ehkä käydä töissäkin, jos vaan paranen tarpeeks. vuosi aikaa päättää ja parantua.
en halua enää muutella pikkukämpästä toiseen vähän väliä, haluan asettua aloilleni johonkin, ystävystyä naapureiden kanssa, tehdä johonkin oman kodin ja hoitaa sitä... joskus tulevaisuudessa sitten kun on varaa. sitä nopeamminhan siihen pääsee mitä nopeammin alkaa säästämään.
ens vuonna yritän olla edes jotenkin paremmassa kunnossa. tähtään siihen että saisin opiskelut loppuun, muutaman kurssin päästä oon jo puuseppä, joten ei olis paha ponnistus jos kävis esim. aikuispuolella ne yksitellen. sitten voisin päästä jopa hyväpalkkaiseen työhön toivottavasti. kunnolliseen työhön.. voisin säästää enemmän ja enemmän.
ajatuset pyörii paljon rahan ympärillä. haluan sitä paljon, mutta en yhtäkkiä, vaan haluan "ansaita" ne ite, eli säästää. nipistää pikkuasioista ja kerätä kokoon pieniä summia yhdeks isoks summaks. en jaksa olla enää köyhä ja mitätön, haluan ettei tarviis miettiä riittääkö raha jos ostaa tuon, mutta jos ostaa myös tuon niin onko rahaa vielä tuohonkin, pelkästään ruokaostoksista. haluan että on varaa ostaa mitä tarvii, ja että jäis vielä edes vähän yli. kolikkopurkki mulla jo on, ja yhen pussin oon jo täyttäny, pitäis vaan viedä ne jossain vaiheessa pankkiin.

rehab
polttamisen lopettaminen sujuu hyvin, tänään oon polttanu vaan kaks. toimii ihan hyvin noi pillerit.
tullu vähän tylsää kun ei oo oikeen mitään tekemistä kun ei oo polttamisestakaan ajakulua, niin otinpa sitten ja siivosin koko meidän puolen talosta. tuli nättiä ja paljon avarampaa.
käytiin kans heittelemässä palloa koiralle ja se oli ihan innoissaan, raukka hengästy monta kertaa niin että piti mennä hankeen jäähdyttelemään ja syömään lunta. :D
aion lopettaa myös lääkitykseni. viimesiä viedään joistakin lääkkeistä jo tällä viikolla, osassa lääkkeistä taas on vielä helposti yli kuukaudenkin annoksia jäljellä. en kuitenkaan aio käydä ostamassa enää yhtäkään lääkettä, ellei oo ihan pakko. haluan päästä kuiville kaikista aineista ennen kesää.

maanantai 4. helmikuuta 2013
my ex
tänään oon jostain syystä miettiny aika paljon exääni, jonka kanssa olin monta vuotta. meillä oli viime kesänäkin pieni juttu, mistä ei sitten tullu mitään koska kusin kaiken ihastumalla toiseen ja elättelemällä turhia toiveita siitä exästäni.
joka tapauksessa, oon huomannu että kaikkine vikoineen se on hieno tyyppi, ja ehkä ainoa joka on jaksanu mua ja mun ongelmia yhtä hyvin ellei jopa paremmin kun minä. se on myös aina ollu valmis keräämään mun palaset kun joku on hajottanu mut sirpaleiks, enkä voi koskaan korvata sitä, niin tärkeää se on mulle ollut. ilman sitä olisin tappanu itteni jo vuosia sitten.
meillä on myös yksi asia mitä ei mikään tule koskaan häviämään, nimittäin meillä oli lapsi. mä olin raskaana, mutta asiat ei sujunut niinkun niiden olis pitänyt ja nyt siitä on tullut jo viisi vuotta kun me menetettiin se... tammikuun 11. tulee aina olemaan yks niitä päiviä joita vihaan koko sydämestäni.
oon viimeaikoina ajatellu monia exiäni ja muitakin ihmisiä jotka ei enää ole mun elämässä syystä tai toisesta, ja oon tullu siihen lopputulokseen että oon tehny hirveesti paskoja asioita muille ihmisille, enkä oo välittäny muiden tunteista ollenkaan.

tämä kuvastaa täydellisesti meidän hyviä aikoja kyseisen exäni kanssa:
...ja täytyy myöntää että mulla on välillä ikävä sitä huumoria.
lauantai 2. helmikuuta 2013
boring but nice
heräsin kuuden aikoihin. sen jälkeen oon vaan touhunnu ympäriinsä. imuroinu, ruokkinu elukat ja siivonnu kissojen lootan. söin myös ite just aamupalaks yhen jugurtin. koira räyhää pihalla ties mille. takassa palaa tuli. mukava aamu luultavasti, en tiedä kun en oo sellasia kokenu.
jotenkin sellanen olo ettei oo kiire mihinkään. ihan kivaa. pelkään vaan tylsyyttä. ei jaksais nyt oikeen nettishoppaillakkaan kun ei oo rahaa vielä kuukauteen niin turha edes katella mitään. tai eihän sitä koskaan tiiä jos tuo yks sattuis saamaan rahaa niin se pääsis maksamaan mulle sen velan pois. pääsisin ostaa vaatteita.
yhellä kissalla taitaa olla kiima. kulkee pehmopossu suussa ympäri taloa ja huutaa. tehny tuota jo muutaman päivän. pitää varoa ettei se pääse ulos. :P
tästä tulee tylsä päivä, tiedän sen jo etukäteen, koska tylsiä päiviä nää on ollu kaikki. samaa suttua aamusta iltaan. pitäis kehitellä jotain tekemistä. vaan kun ei keksi. ei oo kavereitakaan niin hankala edes käydä missään. ehkä jos ens viikolla pääsis käymään porukoilla ja edellisellä paikkakunnalla, vois nähdä ihmisiä ja tuhlailla sen mun seppälän lahjakortin jonka sain joululahjaks. kattoo ny.

splurt
pinkit ruusut nuokkuu tietokoneen vierellä ja minä tuolilla. uudet lääkkeet ei ollu hyvät joten olin pari päivää ihan koomassa. vieläkin vähän hirveä olo niistä, mutta kyllä tää tästä pikkuhiljaa.
nukkuminen on ollu aika hankalaa, eilen ja toissapäivänä nukuin koko päivän ja sit eilen ei meinannu tulla illalla uni ollenkaan vaikka kuinka tunki pillereitä kurkkuun. jos tänään ois parempi onni.
raha-asiat ei enää huoleta niin paljoa, vaikka joutuukin maksamaan vuokran vielä tältä kuulta vaikkei siellä enää asutakkaan. ens kuussa tulee sit takasinpäin sieltä vähän rahaa kai. ihan kivaa. eläkkeeseenkin tuli indeksikorotus, sekin on kivaa. poikaystävä sai työpaikan, sekin on kivaa. kaikenkaikkiaan nyt taitaa elämä olla aika kivaa. en kyl tiiä, no on kai.
tilasin tänään itelleni talvitakin, kun ei mulla ole sellasta missä kehtais oikeen ulkona liikkua. sellanen jokapaikan takki... postissa tulee varmaan ens viikolla pari sormustakin mitä tilasin, ne on tosi hienoja ja mun oli pakko saada ne joten tilasin. en jaksais odottaa että ne tulee.
kun saa rahaa niin aion ostaa vielä vaatteita ja ainakin yhet kengät, ellen paria-kolmeakin paria. täytyy vähän kattoa paljon on rahaa ja paljon siitä uskaltaa käyttää. mutta mä oikeasti tarviin vaatteita, ei mulla ole. nytkin jonkun muun huppari päällä.
shoppailu on kivaa, huomasin just.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)