worrying?

onhan se ihan kiva, kun ihmiset on huolissaan mun puolesta, mutta ei tarviis olla... lähimmät kaverit ja kulta on sitä mieltä että kohta mut laitetaan vasten tahtoani osastolle, eikä ne halua sitä. ne on huolissaan musta, ne haluais hakea mulle apua, mutta ne ei voi, koska ne tietää että mulle ei anneta tämän enempää apua muuten kun osastolle laittamalla, eikä ne halua sitä, koska ne tietää miten paljon vihaan siellä olemista.

ihmiset pelkää mun puolesta, ne pelkää ettei mua voi kohta enää auttaa, ettei mikään toimi, ne pelkää että mut suljetaan laitokseen ja ne pelkää että tapan itteni. onhan se ihana tunne kun välitetään noin paljon, mutta en haluais huolestuttaa ketään.

haluaisin vaan olla. haluaisin parantua, mutta mikään ei tunnu toimivan. lääkkeet menettää tehonsa viikossa parissa, enkä tiedä annetaanko mulle enää vahvempia itsemurhariskin takia. nytkin on jo tosi kova lääkitys, mutta sekään ei tunnu riittävän.

kaikista paras olis jos mun kaikki traumat ja pelot revittäis auki ja kursittais takasin kasaan siedettävämpään muotoon, mutta sitä ei suostuta tekemään. en kuulemma oo tarpeeks hyvässä kunnossa siihen. mutta kun ei tää apu mitä nyt saan, auta, joten en tuu tällä menolla koskaan saamaan sitä apua mitä tarviin.

mulla on enää vaan muutama vaihtoehto: 1: seota, luovuttaa. 2: jatkaa samaa oravanpyörää loppuelämäni. 3: mennä sinne osastolle. 4: kuolla.