a little touch of death

äiti soitti tänään ja keskustelun väliin pudotti pienoisen pommin: mun setä on kuollu. sillä todettiin haimasyöpä kolme viikkoa sitten ja nyt se sitten vei sedän paremmille maille. kai tässä jotain pitäis tuntea, mutta en vaan oikeen tiedä mitä... surua, kyllä... mutta ei vaan tunnu. joku shokki kai. mietin vaan osastolle menemistä. koska tää tulee vielä purkautumaan ja luultavasti aika rysäyksellä. kolme kyyneltä vuodattanu tänään... eihän se kovin terveeltä tunnu, ainakaan tässä tilanteessa. munhan pitäis olla surullinen, itkeä kunnolla... ei vaan tunnu missään. sen on johduttava lääkkeistä... mutta mitä sitten kun niiden vaikutus loppuu? en uskalla edes ajatella. meen viikonloppuna porukoille ja aion antaa isälle ison halin. sen parempaan en kai pysty...