tajusin eilen illalla vuotaessani taas verta, etten halua elää näin. jotain multa puuttuu. nimittäin se itse eläminen. pitäis alkaa käymään enemmän ulkona, eikä vaan jäädä kotiin istumaan, koska täällä kaikki on lähempänä eikä tarvii tehä mitään. ei se oo oikeanlaista elämää.
tarviin rutiinia. ehkä tuo koulu olis yks sellanen, mutta se ei pelkästään riitä. voin paremmin mitä enemmän käyn ulkona. ajattelin tänään viettää laatuaikaa yksin puistossa terapian ja toisen terapian välissä, jos se piristäis mieltä. jälkimmäisessä terapiassa saan kuulla mitä viimesin psykiatri kirjott musta, ekassa kai piirtelen taas jotain.
osasto ei ole enää mulle vaihtoehto. en aio päästää itteäni sellaseen kuntoon että mun tarviis sinne mennä. keskityn tästä lähin itteeni ja vaan itteeni. muuten putoan taas.tunnen niin suurta itseinhoa koko ajan etten pysty edes kuvailemaan. inhoan kaikkea muutakin, lähes kaikkea ympärilläni. haluaisin vaan kadota olemattomiin. harmi vaan niin ei voi tehdä.
remppamiehet otti tänään muovit pois ikkunoista. ulos näkemistä estää vielä tuo pressu, joka on tuossa kai marraskuuhun asti, eli koko syksy menee ohi jos en käy ulkona. ehkä ulkona olo helpottaa vähän oloa, tai ainakin toivon niin.
aamulääkkeet pitää vielä ottaa ja vaihtaa vaatteet, sitten voi jo lähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti