something about cutting.

alkaa pikkuhiljaa ärsyttää näitä blogeja selaillessa ja muutenkin kavereiden seurassa, kun pitää noita haavoja ja arpia noin ihannoida ja levitellä kaikkien nähtäviks. myönnän että teen sitä välillä itekkin, mutta en sentään ota haavoistani kuvia ja levittele niitä netissä tyyliin: "kattokaa nyt miten mää oon taas tehny näin eikä kukaan ees estäny!" vali vali ja yhyy yhyy, oma valinta se on kun terään tarttuu, ei siitä oo kukaan muu vastuussa. jos kerran on niin paha olo ja se helpottaa niin mikä minä sitä oon kieltämään, siitä vaan. mutta tarviiko sillä oikeasti leveillä? ehkä siihen terään ei tarviis tarttua jos tekis ite sen verran ittensä eteen ensin että koittais edes kertoa jollekkin että on paha olo... ja joo helvetin tekopyhää tekstiähän tää nyt kyllä on, ite kun oon jo vuosia viillellyt ja kaikki sen tietää että jälkiä on, mutta se lähinnä johtuu siitä etten jaksa välittää niistä enää. ne on ja tulee aina olemaan siinä. iho kun iho, arpinen tai puhdas, mutta se on mun, ja teen sille mitä huvittaa, en jaksa sitä peitellä, mutten ala sillä leijumaan. ei siis nyt kyllä sanat riitä selittämään tätä ajatusta mikä mun päässä on. ärsyttää.