mmmh, aamuaurinko, teetä ja tupakkaa. <3
ajattelin alkaa laihduttamaan tänään. painoindeksi näyttää nimittäin merkittävää ylipainoa, joten nyt otan itteäni niskasta kiinni ja teen vihdoinkin asialle jotain. tää on hyvä päivä alottaa, maanantai ja kuun ensimmäinen päivä. tavoitepainokin on jo selvillä enemmän tai vähemmän, ja sitä kohti pyritään.
ainoa hankaluus tässä on vaan se, ettei tästä talosta löydy oikeen terveellistä ruokaa... pakko improvisoida jotain, huomenna pääsee vasta kauppaan.
huomenna on myös se asunnonhakureissu, mikä on nyt sitten alkanu (ylläri pylläri) pelottaa. en vaan tykkää himmailla yksin missään julkisilla paikoilla. noh, hyvin se menee, pakkohan mun on siellä käydä, ja mitä nopeammin, sen parempi. eli huomenna aikasin ylös ja menoks, ei siinä muu auta.
tälle päivälle oonkin ilmeisesti keksiny tekemistä ihan kiitettävästi, en vaan ollenkaan muistanu koko listaa kun heräsin. eilen taas pilleripöhnässä illalla kirjotellu... kunhan tuo aurinko alkaa vähän lämmittää, käytän kissoja pihalla. ne on sinne hinkunu jo eilisestä lähtien. Miemo on joka tupakkareissun jälkeen ollu oven vieressä kattomassa että joko sekin pääsis. :3 söpö höppänä. <3 päivällä vien kun ei oo enää niin kylmä.
pitäis pakata laukkukin huomista varten, koska en halua että joku paperi jää siitä hakemuksesta puuttumaan, joten otan koko mun paperikansion mukaan. :) asumistukea pitäis toki hakea vielä, mutta vasta sitten kun tiedän paljonko se vuokra sitten on. toivottavasti saan kämpän läheltä keskustaa, en haluais kovin kauas kaupoista. tosin onhan mulla kavereita jotka voi käyttää kaupassa pientä maksua vastaan jos se kämppä onkin kaukana.
terapiaankin pitäis ilmottaa että muutan takasin sinne ja haluan takasin terapiaan, mielellään H:lle. se sentään tajuaa mua. jos pikkuhiljaa tulis terveemmäks jossain vaiheessa. tervettähän musta ei koskaan tule, koska kaks-suuntanen ei parane, mutta sitäkin voi oppia hallitsemaan. noi muut on ainakin mun käsittääkseni hoidettavissa pois. onneks. en kestäis elää loppu elämääni sekopäänä. :D
sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
things and boredom
aargh, niin tylsää... noh, sain sentään nukuttua kunnolla, 14 tuntia.
oon nyt taas porukoilla, koska meen tiistaina kinuamaan kämppää... vielä pitäis käydä hakemassa ens viikolla loput tavarat tänne, paria tilausta, lipastoa ja kotiteatterin kajareita lukuun ottamatta kaikki mun tavarat on jo täällä porukoilla. en malta odottaa että pääsis muuttamaan!
tiedossa muutakin kivaa, nimittäin tatuointi ja hiusten pidennykset! en jaksa odottaa niitäkään. :D ja kummastakaan ei tarvii periaatteessa maksaa mitään, koska tatuoinnin saan siitä kun tein vaihtarit, eli annoin sille kaks kitaraa niin se tekee mulle 3 tatuointia, kaks se on jo tehny. ja pidennykset saan sillä kun tilasin sille toiselle sellasen alotussetin millä saa ne hiukset päähän, jotka mulla on jo valmiina. :) kätevää. :)
mä niiiin toivon että saisin nopeesti sen kämpän... haluan jo omaan kotiin! en jaksa enää pyöriä muiden nurkissa! ehkä oppisin vähän rauhottumaankin kun pääsen omaan kotiin, mun piti rauhottua jo ajat sitten mutta ei siitä mitään tullu. keksin vaan koko ajan lisää tekemistä itelleni.
nyt en tosin voi oikeen tehä vielä mitään, vasta tiistaina. siihen asti pitää kärvistellä tylsyydessä. ja sit pitää vielä odottaa että mun tilaukset tulee exälle, eli se alotussetti ja mun uus pleikkari, jee! sit mun kannattaa vasta hakea ne loput kamatkin sieltä, hoituu kaikki kerralla. :)
torstai 28. maaliskuuta 2013
HUH ja JES!
punainen ystäväni saapui tänään, eli olin vaan liian stressaantunut... VÄHÄN helpottunut olo. paitsi että nyt sitten kärvistellään hirveissä krampeissa... -.-" tänään tuli myös mut hiustenpidennyspaketti ja naruverhot, jotka pitäis käydä hakemassa postista. onneks tuonne ei ole kun pari sataa metriä. odotan ensin että särkylääke alkaa vähän tehoamaan.
tänään tulee siis Pyge takasin kissamummolta. ei pitäis kovin kauaa mennä että se on täällä, ne soitti äsken että lähtivät tulemaan. ens viikolla muuten mulle pitäis tulla pleikkari, jee! olihan se nyt pakko tilata niin pääsee omalla kämpälläkin pelaileen. sit siellä on vaan minä, läppäri, pleikkari ja 3 kissaa. :D musta tulee nolife... mitä nyt pakollinen säännöllinen ilmestyminen paikallisiin kuppiloihin...
mitähän muuta... ai niin, menin nukkumaan vasta joskus aamulla, tuossa 10-11 aikaan kai. heräsin vähän aikaa sitten. ei saanut unta ennen aamua niin ei voi mitään. lääkkeetkin on täyttä shaissea.
tänään tulee siis Pyge takasin kissamummolta. ei pitäis kovin kauaa mennä että se on täällä, ne soitti äsken että lähtivät tulemaan. ens viikolla muuten mulle pitäis tulla pleikkari, jee! olihan se nyt pakko tilata niin pääsee omalla kämpälläkin pelaileen. sit siellä on vaan minä, läppäri, pleikkari ja 3 kissaa. :D musta tulee nolife... mitä nyt pakollinen säännöllinen ilmestyminen paikallisiin kuppiloihin...
mitähän muuta... ai niin, menin nukkumaan vasta joskus aamulla, tuossa 10-11 aikaan kai. heräsin vähän aikaa sitten. ei saanut unta ennen aamua niin ei voi mitään. lääkkeetkin on täyttä shaissea.
keskiviikko 27. maaliskuuta 2013
scared, freaking out...
hmm noniin... menkat viikon myöhässä... tilasin netistä testin, toivottavasti se tulee pian. en kestä tätä epätietoisuutta. muitakin oireita on ollu ihan kiitettävästi. en vaan tiedä oonko vielä valmis tähän. oon jo yli 5 vuotta halunnu lasta, mutta mä en tiedä. ei se ehkä tässä tilenteessa oo kovin hyvä idea. tosin oishan siinä aikaa saada asioita järjestykseen aika hyvin.. *huoh* hankalaa. haluan lapsen ja sit taas en, koska en halua olla tällanen mikä oon nyt, sitten äitinä. haluan ensin parantua, tai no ainakin olla paljon paremmassa kunnossa.
mut en tiiä. kattoo mitä testi sanoo. se tulee ens viikolla. siihen mennessä koitan polttaa vähän, vähentää myös lääkkeitä, otan niitä vaan jos on pakko ja koitan muutenkin hoitaa asioita kuntoon... ihan vaan jos olenkin raskaana. enitn siinä kyllä pelottaa se että mitä jos mun lääkkeet onkin jo vahingoittanu sitä jos oon raskaana...
pitää nyt vaan koittaa olla kärsivällinen. kerron sitten tilanteesta muille ihmisille kun varmistuu olenko vai en. oireita kyllä on ollu jo viikon ainakin, palelua, väsymystä, kuumeen heittelyä ilman syytä, huonoa oloa siis fyysisesti, tietyt ruuat ja hajut etoo...
onhan tässä tietty vielä sekin mahdollisuus että oon vaan stressaantunu ja kipeänä. ja mun tuurilla menkat päättääkin alkaa heti huomenna :D mutta kattoo ny.
mut en tiiä. kattoo mitä testi sanoo. se tulee ens viikolla. siihen mennessä koitan polttaa vähän, vähentää myös lääkkeitä, otan niitä vaan jos on pakko ja koitan muutenkin hoitaa asioita kuntoon... ihan vaan jos olenkin raskaana. enitn siinä kyllä pelottaa se että mitä jos mun lääkkeet onkin jo vahingoittanu sitä jos oon raskaana...
pitää nyt vaan koittaa olla kärsivällinen. kerron sitten tilanteesta muille ihmisille kun varmistuu olenko vai en. oireita kyllä on ollu jo viikon ainakin, palelua, väsymystä, kuumeen heittelyä ilman syytä, huonoa oloa siis fyysisesti, tietyt ruuat ja hajut etoo...
onhan tässä tietty vielä sekin mahdollisuus että oon vaan stressaantunu ja kipeänä. ja mun tuurilla menkat päättääkin alkaa heti huomenna :D mutta kattoo ny.
just... happen already!
taas uusi päivä kun mitään ei tapahdu... heräsin kai joskus yhden aikoihin. huomiselle olis sentään sellasta tekemistä että mennään kaverin työporukan kanssa kaljalle, mutta tänään ei tapahdu taaskaan yhtään mitään. olishan tuossa toki pleikkareita, kotiteatteria sun muuta millä vois pelata ja kattoa leffoja, mutta en tiiä... ei oikeen huvita. odotan vaan että jotain tapahtuis.
odotan myös lauantaita. inhottaa ajatuskin porukoille menemisestä, mutta on sekin askel oikeaan suuntaan, koska sieltä pääsen paremmin kulkemaan sinne toiseen kaupunkiin mihin oon nyt muuttamassa. en jaksais odottaa ollenkaan... pääsen vihdoinkin laittamaan taas omaa kotia...
eilen lähti mun käärme uuteen kotiin, en tiedä mainitsinko jo siitä... nyt tuo lipasto näyttää tyhjältä ilman sen terraariota siinä päällä. mutta ei mulla ole ikävä. käärmeet on tunteettomia eläimiä, eikä niiden kanssa oikeen voi tehdä mitään, joten en kai ollut hirveän kiintynyt siihen. kissat ja koirat on eri asia.. ai niin, myymäni kissa tuleekin mulle takasin koska se mummo olikin allerginen sille. mä kai pidän sen sit itelläni, en halua juoksuttaa sitä paikasta toiseen...
odotan myös lauantaita. inhottaa ajatuskin porukoille menemisestä, mutta on sekin askel oikeaan suuntaan, koska sieltä pääsen paremmin kulkemaan sinne toiseen kaupunkiin mihin oon nyt muuttamassa. en jaksais odottaa ollenkaan... pääsen vihdoinkin laittamaan taas omaa kotia...
eilen lähti mun käärme uuteen kotiin, en tiedä mainitsinko jo siitä... nyt tuo lipasto näyttää tyhjältä ilman sen terraariota siinä päällä. mutta ei mulla ole ikävä. käärmeet on tunteettomia eläimiä, eikä niiden kanssa oikeen voi tehdä mitään, joten en kai ollut hirveän kiintynyt siihen. kissat ja koirat on eri asia.. ai niin, myymäni kissa tuleekin mulle takasin koska se mummo olikin allerginen sille. mä kai pidän sen sit itelläni, en halua juoksuttaa sitä paikasta toiseen...
tiistai 26. maaliskuuta 2013
boredom
mitähän sitte... tuntuu tosi tylsältä. asunnon ettiminenkään ei vielä oikeen edisty kun oon täällä niin kaukana... lauantaina meen takasin porukoille, vien kaikki kamani sinne kans siks aikaa että löydän kämpän jostain. mitä nopeemmin pääsen muuttamaan sen parempi, en jaksa olla koko ajan jonkun luona. tarviin yksinäisyyttä ja sen oman paikan, luonnollisesti.
tänään tuli soitto että kissa tuleekin mulle takasin, se mummo olikin allerginen sille. noh, mä pidän sen sit ite vissiin. kolme kissaa, ihan jees. tänään lähtee käärme, itse asiassa aika pian, kun se yks tulis hakee sen. koirakin pääs uuteen kotiin ja sillä on siellä kaikki hyvin, sai kaverinkin. sain tänään kuvia ja kuulumisia sieltä.
tää on muuten eka kerta kun etin itelleni yksiötä... oon aina asunu vähintään kaksiossa. noh, mulla ei oo enää niin paljoa tavaroita ja huonekaluja ja elukoita niin voin helposti asuakkin yksiössä. plus maksaa vähemmän.
äh, mulla on nyt niin tylsää ettei kirjottamisestakaan tuu yhtään mitään... sen siitä saa kun ei oo pitkään aikaan oikeen nähny ketään... paitsi niitä jotka on täällä, mutta silti... mitenkähän mä selviän sitten yksin jos mulla on seurassakin näin tylsää... :D sen näkee kai sitte.
tänään tuli soitto että kissa tuleekin mulle takasin, se mummo olikin allerginen sille. noh, mä pidän sen sit ite vissiin. kolme kissaa, ihan jees. tänään lähtee käärme, itse asiassa aika pian, kun se yks tulis hakee sen. koirakin pääs uuteen kotiin ja sillä on siellä kaikki hyvin, sai kaverinkin. sain tänään kuvia ja kuulumisia sieltä.
tää on muuten eka kerta kun etin itelleni yksiötä... oon aina asunu vähintään kaksiossa. noh, mulla ei oo enää niin paljoa tavaroita ja huonekaluja ja elukoita niin voin helposti asuakkin yksiössä. plus maksaa vähemmän.
äh, mulla on nyt niin tylsää ettei kirjottamisestakaan tuu yhtään mitään... sen siitä saa kun ei oo pitkään aikaan oikeen nähny ketään... paitsi niitä jotka on täällä, mutta silti... mitenkähän mä selviän sitten yksin jos mulla on seurassakin näin tylsää... :D sen näkee kai sitte.
maanantai 25. maaliskuuta 2013
no matter how many times you say "it's going to be ok", it's not, if you don't do anything to make it ok.
pää tuntuu edelleen yhtä sekavalta kun aina ennenkin. nyt oon tehny päätökseni kuitenkin yhdessä asiassa (taas kerran....). muutan takasin kaupunkiin missä asuin 5 vuotta. Koska: a) siellä mulla on jopa huimat 2 kaveria, jotka haluaa oikeasti olla tekemisissä mun kanssa ja joilla on ikävä mua. b) ei tarvii käydä hirveetä paperisotaa MTT:n kanssa hoitopaikan vaihdosta. c) siellä on tutut paikat ja tutut naamat. tiedän kyllä etten ole turvassa siellä, mutta missäpä ihminen nyky-yhteiskunnassa olisi, hulluja kaikkialla... d) saan ehkä asunnonkin nopeammin sieltä. JA painavin syy eli e) tod. näk. saan sellaisen terapeutin hoitamaan, joka oikeasti omalla kieroutuneella tavallaan osaa mua auttaa. sanotaan sitä vaikka H:ksi.
H on mukava mies. se on ollut ainakin parina kesänä pelkkänä liikkuvana hoitajana, "tuurannut" mun silloista varsinaista terapeuttia lomien ajan. jotenkin se sai mut paremmalle mielelle heti ensimmäiselläkin kerralla kun nähtiin. ensinnäkään se ei halunnut istua missään tylsässä toimistossa tai mun kämpällä juttelemassa (koska se ties että vietän muutenkin aikani siellä 24/7), vaan hypättiin autoon ja ajeltiin n.15km:n päähän kahville, jotka se tarjos. juteltiin autossakin tietty koko matka, etsittiin hyviä puolia mun elämästä ja pienistä asioista. kahvilla etsittiin syrjäisin pöytä ja se laittoi mut tekemään masennustestin... sain melkein korkeimmat lukemat, ja H näytti täysin järkyttyneeltä. noh, se sitten kirjaili siinä juttuja ylös, kyseli sitä sun tätä, esim olenko tappamassa itteni, johon vastasin vaan että kato siitä testistä, kun siinä kysytään samaa. vastaukseni oli että tappaisin, jos uskaltaisin, mutten uskalla. H katsoi sitä vähän aikaa, oltiin kumpikin hetki hiljaa ja hymyiltiin toisillemme. sitten juteltiin taas niitä näitä sairauksista ja lääkkeistä ja mahdollisesta hoidosta yms... melkein jokainen meidän hoitokerta oli sellanen että mentiin samaan paikkaan kahville juttelemaan.
H:sta on jäänyt niin hyvä vaikutus että olisin halunnut sen vakituiseksi hoitajaksi, mutta sillon se ei ollut mahdollista. nyt sitten (just mun tuuria) kun olin viimeistä kertaa MTT:llä, odotin lääkärille pääsyä, niin mun terapeutti (Idlaava Vanha Lehmä, niinkun sitä kutsun) tuli odotushuoneeseen ja huomas mut, istui alas ja sanoi että H aloittaakin niillä ihan vakituisena terapeuttina, ja että ne oli jotain puhunut että mun hoitaminen PITÄIS siirtää sille ja että se olis mahdollistakin. noh, minä idiootti muutin sieltä sillon pois! mun oli kyllä pakko muuttaa, kun ei ollut varaa asua siellä, mutta silti. kun nyt muutan takasin, toivon että saan viikoittaiset ajat (vähintään!) H:lle, koska se on oikeasti ainoa ammattilainen joka on tosissaan päässy mun muureista läpi asian ytimeen, eikä sille mene tekosyyt läpi. ja vaikka meniskin, se tietää kyllä mitä mun pään sisällä liikkuu ja kuinka huonoks voin mennä, kuinka nopeasti ja mitä sillon pitää tehdä ja sanoa. se on sentään nähny mut niin ahdistuneena että oon ollu vaan paikallani sohvan nurkassa mykkyrässä, jalat ja kädet täynnä syviä viiltoja, peläten koko maailmaa mutta silti itkemättä ja tuntematta mitään. näin kävi viime kesänä... se ei edes pakottanut mua tikattavaks, se tiesi ettei mua voi siinä tilassa ja tilanteessa pakottaa mihinkään, tai sekoaisin täydellisesti.
mutta jos nyt pääsisin sen hoitolistalle, kun muutan, uskon että mulla olis tosiaan mahdollisuus päästä tän hulluuden niskan päälle, vihdoin ja viimein. mulla saattais ehkä olla jopa motivaatiota siihen tällä kertaa. mun pää alkaa olla niiin solmussa että ihmettelen miten oon vielä tämänkin verran kartalla ympäröivästä maailmasta. tosin oon sen verran traumatisoitunu paska että unohtelen merkittäviä asioitakin mun elämästä, esim. olin unohtanu laittaa tuohon sivupalkkiin traumaperäisen stressioireyhtymän, mikä on sekä huvittavaa että huolestuttavaa, koska juuri kyseisen häiriön takia mulla on muistihäiriö, joka laittaa mut unohtamaan tietynlaisia asioita. nykyään kyllä unohdan melkein kaiken heti kun se on tapahtunut. muistan enää vaan kasvoja. ihmisistä jää mun mieleen vaan kasvot. ei nimiä, ei tietoja missä tapasin ne, tai mitä tein tai puhuin niiden kanssa. paikoista ei jää juuri mitään mieleen. jos kävelen esim 300m vieraassa kaupungissa ja sillä matkalla käännyn yhdeltä nurkalta, olen eksynyt. siks en liiku koskaan yksin. missään. pelkään lopulta eksyväni tuttuunkin ympäristöön. onkohan mulla joku perkeleen varhaisiän dementia oikeasti tulossa vai voiko tän vielä parantaa....
H on mukava mies. se on ollut ainakin parina kesänä pelkkänä liikkuvana hoitajana, "tuurannut" mun silloista varsinaista terapeuttia lomien ajan. jotenkin se sai mut paremmalle mielelle heti ensimmäiselläkin kerralla kun nähtiin. ensinnäkään se ei halunnut istua missään tylsässä toimistossa tai mun kämpällä juttelemassa (koska se ties että vietän muutenkin aikani siellä 24/7), vaan hypättiin autoon ja ajeltiin n.15km:n päähän kahville, jotka se tarjos. juteltiin autossakin tietty koko matka, etsittiin hyviä puolia mun elämästä ja pienistä asioista. kahvilla etsittiin syrjäisin pöytä ja se laittoi mut tekemään masennustestin... sain melkein korkeimmat lukemat, ja H näytti täysin järkyttyneeltä. noh, se sitten kirjaili siinä juttuja ylös, kyseli sitä sun tätä, esim olenko tappamassa itteni, johon vastasin vaan että kato siitä testistä, kun siinä kysytään samaa. vastaukseni oli että tappaisin, jos uskaltaisin, mutten uskalla. H katsoi sitä vähän aikaa, oltiin kumpikin hetki hiljaa ja hymyiltiin toisillemme. sitten juteltiin taas niitä näitä sairauksista ja lääkkeistä ja mahdollisesta hoidosta yms... melkein jokainen meidän hoitokerta oli sellanen että mentiin samaan paikkaan kahville juttelemaan.
H:sta on jäänyt niin hyvä vaikutus että olisin halunnut sen vakituiseksi hoitajaksi, mutta sillon se ei ollut mahdollista. nyt sitten (just mun tuuria) kun olin viimeistä kertaa MTT:llä, odotin lääkärille pääsyä, niin mun terapeutti (Idlaava Vanha Lehmä, niinkun sitä kutsun) tuli odotushuoneeseen ja huomas mut, istui alas ja sanoi että H aloittaakin niillä ihan vakituisena terapeuttina, ja että ne oli jotain puhunut että mun hoitaminen PITÄIS siirtää sille ja että se olis mahdollistakin. noh, minä idiootti muutin sieltä sillon pois! mun oli kyllä pakko muuttaa, kun ei ollut varaa asua siellä, mutta silti. kun nyt muutan takasin, toivon että saan viikoittaiset ajat (vähintään!) H:lle, koska se on oikeasti ainoa ammattilainen joka on tosissaan päässy mun muureista läpi asian ytimeen, eikä sille mene tekosyyt läpi. ja vaikka meniskin, se tietää kyllä mitä mun pään sisällä liikkuu ja kuinka huonoks voin mennä, kuinka nopeasti ja mitä sillon pitää tehdä ja sanoa. se on sentään nähny mut niin ahdistuneena että oon ollu vaan paikallani sohvan nurkassa mykkyrässä, jalat ja kädet täynnä syviä viiltoja, peläten koko maailmaa mutta silti itkemättä ja tuntematta mitään. näin kävi viime kesänä... se ei edes pakottanut mua tikattavaks, se tiesi ettei mua voi siinä tilassa ja tilanteessa pakottaa mihinkään, tai sekoaisin täydellisesti.
mutta jos nyt pääsisin sen hoitolistalle, kun muutan, uskon että mulla olis tosiaan mahdollisuus päästä tän hulluuden niskan päälle, vihdoin ja viimein. mulla saattais ehkä olla jopa motivaatiota siihen tällä kertaa. mun pää alkaa olla niiin solmussa että ihmettelen miten oon vielä tämänkin verran kartalla ympäröivästä maailmasta. tosin oon sen verran traumatisoitunu paska että unohtelen merkittäviä asioitakin mun elämästä, esim. olin unohtanu laittaa tuohon sivupalkkiin traumaperäisen stressioireyhtymän, mikä on sekä huvittavaa että huolestuttavaa, koska juuri kyseisen häiriön takia mulla on muistihäiriö, joka laittaa mut unohtamaan tietynlaisia asioita. nykyään kyllä unohdan melkein kaiken heti kun se on tapahtunut. muistan enää vaan kasvoja. ihmisistä jää mun mieleen vaan kasvot. ei nimiä, ei tietoja missä tapasin ne, tai mitä tein tai puhuin niiden kanssa. paikoista ei jää juuri mitään mieleen. jos kävelen esim 300m vieraassa kaupungissa ja sillä matkalla käännyn yhdeltä nurkalta, olen eksynyt. siks en liiku koskaan yksin. missään. pelkään lopulta eksyväni tuttuunkin ympäristöön. onkohan mulla joku perkeleen varhaisiän dementia oikeasti tulossa vai voiko tän vielä parantaa....
All around me are familiar faces
Worn out places, worn out faces
Bright and early for their daily races
Going nowhere, going nowhere
Their tears are filling up their glasses
No expression, no expression
Hide my head I want to drown my sorrow
No tomorrow, no tomorrow
And I find it kinda funny
I find it kinda sad
The dreams in which I'm dying
Are the best I've ever had
I find it hard to tell you
I find it hard to take
When people run in circles
It's a very, very mad world mad world
Children waiting for the day they feel good
Happy Birthday, Happy Birthday
And I feel the way that every child should
Sit and listen, sit and listen
Went to school and I was very nervous
No one knew me, no one knew me
Hello teacher tell me what's my lesson
Look right through me, look right through me
And I find it kinda funny
I find it kinda sad
The dreams in which I'm dying
Are the best I've ever had
I find it hard to tell you
I find it hard to take
When people run in circles
It's a very, very mad world ... mad world
Enlarging your world
Mad world
Bright and early for their daily races
Going nowhere, going nowhere
Their tears are filling up their glasses
No expression, no expression
Hide my head I want to drown my sorrow
No tomorrow, no tomorrow
And I find it kinda funny
I find it kinda sad
The dreams in which I'm dying
Are the best I've ever had
I find it hard to tell you
I find it hard to take
When people run in circles
It's a very, very mad world mad world
Children waiting for the day they feel good
Happy Birthday, Happy Birthday
And I feel the way that every child should
Sit and listen, sit and listen
Went to school and I was very nervous
No one knew me, no one knew me
Hello teacher tell me what's my lesson
Look right through me, look right through me
And I find it kinda funny
I find it kinda sad
The dreams in which I'm dying
Are the best I've ever had
I find it hard to tell you
I find it hard to take
When people run in circles
It's a very, very mad world ... mad world
Enlarging your world
Mad world
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
mad world
miten voikaan ihmisellä mieli muuttua niin nopeasti... miten voikaan ihminen olla näin sekasin? miksen saa mitään aikaseksi, vaikka kuinka haluan ja suunnittelen? ai niin, kaks-suuntanen... siks. huomaa kyllä että lääkkeet on loppunu, eilen kävin läpi joka ikisen tunteen ja meinasin hajota. meinasin taas lakata puhumasta. meinasin myös pitkästä aikaa viiltää. kumpaakaan en sitten tehnyt, koska syvästä masennuksesta mieliala pomppasi parissa tunnissa seitsemännen taivaan tasolle.... no ei nyt ihan mutta sinne päin. seitsemäs taivashan olis jos olisin rakastunu. eilen mulla oli vaan kivaa ja nauroin kippurassa.
äiti sanoi että oon aikuinen ihminen ja teen omat päätökseni eikä siihen voi kukaan oikeen sanoa mitään... epäilen vahvasti, onko se viisasta. ei se ole. en mä osaa elää oikein. tosin, kuka määrittelee oikein elämisen?
puhuttiin siitäkin A:n kanssa sillon yks yö. miten normaalit ihmiset kasvatetaan tiettyyn muottiin tekemään työtä yhteiskunnan hyväksi. tultiin pitkän filosofoinnin jälkeen siihen tulokseen että ihmisen, kuten muidenkin eläinten, tulisi elää luonnosta ja elää miten haluaa. maailma on ylikansoitettu, joten tuo ei tule kyllä koskaan onnistumaan, koska ihmiskunta tarvitsee tehokasvatusta elääkseen, ainakin tällä hetkellä.
kyllä, mä olen fiksu, mutta en halua sitä kaikille aina näyttää, koska jotkut asiat on helpommin sivutettavissa kun esittää ettei tajua. vihjaan tällä yhteen asiaan jossa juuri tälläkin hetkellä teen näin, koska olen tunteeton, ihmisillä leikkivä paska.
lauantai 23. maaliskuuta 2013
I never wanted to be sick of my life.
Paralyzed. Nothing's getting through to me.
Hypnotized from all my surroundings.
I wanna be something I could never be.
I wanna say things that I could never say.
Yeah, I'm gonna do it again!
Sick of my life. I'm tired of everything in my life.
Dragged down. Rubbing my face in the ground.
No time for the undecided.
I wanna know why I've always felt alone,
And I wanna love. Why am I untouchable?
Yeah, I'm gonna do it again!
Sick of my life. I'm tired of everything in my life.
I never wanted to be sick of my life.
I'm tired of everything in my life
Hypnotized from all my surroundings.
I wanna be something I could never be.
I wanna say things that I could never say.
Yeah, I'm gonna do it again!
Sick of my life. I'm tired of everything in my life.
Dragged down. Rubbing my face in the ground.
No time for the undecided.
I wanna know why I've always felt alone,
And I wanna love. Why am I untouchable?
Yeah, I'm gonna do it again!
Sick of my life. I'm tired of everything in my life.
I never wanted to be sick of my life.
I'm tired of everything in my life
future is ours to make
Okei, alan nyt toipua tästä päivästä, ja aloin miettimään tulevaa. asioista tulee helpompia ilman koiraa ja niin montaa kissaa. käärmeenkin myyn pois ens kuun alussa. sitten mulle jää enää kaksi kissaa, Miemo ja Kleo jotka on ollu mulla jo 5 vuotta. ollaan taas pitkästä aikaa kolmestaan niiden kanssa. hyvä siitä tulee. kyllä me totutaan. Joona ottaa muut jäljellä olevat kissat.
mun pitäis ehkä saada ruokavalioni kuntoon kanssa, syön pelkkää roskaa nykyään. ehkä saisin oikeanlaisesta ruuasta vähän energiaa tehdäkkin jotain ja ehkä pysyisin myös mieleltäni paremmin tasapainossa. polttamisen lopettamisesta ei ainakaan tullu yhtään mitään, mutta ehtiihän sitä myöhemminkin yrittää.
nyt koitan vaan kovasti löytää sen kämpän. ja nopeasti. mun piti soittaa tänään mun siskolle että voisinko mennä sille töihin että saisin vähän rahaa, mutta en sitten pystyny kun tänään tapahtu niin paljon kaikkea shokeeraavaa ns...
huomasin myös olevani aika tyytymätön ulkonäkööni... en näytä itseltäni. hankala selittää. oon kadottanu tyylini. ehkä alottaisin sen jälleenlöytämisen värjäämällä ensin hiukseni. en vaan tiedä millä värillä. pitää sitäkin miettiä.
mun pitäis ehkä saada ruokavalioni kuntoon kanssa, syön pelkkää roskaa nykyään. ehkä saisin oikeanlaisesta ruuasta vähän energiaa tehdäkkin jotain ja ehkä pysyisin myös mieleltäni paremmin tasapainossa. polttamisen lopettamisesta ei ainakaan tullu yhtään mitään, mutta ehtiihän sitä myöhemminkin yrittää.
nyt koitan vaan kovasti löytää sen kämpän. ja nopeasti. mun piti soittaa tänään mun siskolle että voisinko mennä sille töihin että saisin vähän rahaa, mutta en sitten pystyny kun tänään tapahtu niin paljon kaikkea shokeeraavaa ns...
huomasin myös olevani aika tyytymätön ulkonäkööni... en näytä itseltäni. hankala selittää. oon kadottanu tyylini. ehkä alottaisin sen jälleenlöytämisen värjäämällä ensin hiukseni. en vaan tiedä millä värillä. pitää sitäkin miettiä.
ikävä
Koira lähti just uuteen kotiin... en oikeen tajua sitä vieläkään mutta itken silti. onneks oli mukavia ihmisiä ja se saa siellä kaverinkin... pitää vaan hokea itelleen että tää oli sen parhaaks, tää oli sen parhaaks... ei musta ollu pitämään siitä huolta. olen paska ihminen enkä ansaitsis yhtään mitään...
there's no posession, only obsession
Tänään lähti yks kissa uuteen kotiin, Pyge. tulee ikävä. tänään lähtee myös koira. oon sitä jo kerran itkeny ja tulen varmaan itkemään koko yön, mutta en mä voi sitä pitää kun en voi siitä huolehtiakkaan niin kuin se ansaitsee. otettiin siitä tänään paljon kuvia ja videoita kun se leikki onnellisena pihalla. voin sitten katella niitä jos ja kun tulee ikävä sitä.
eilen tuli juteltua syvällisiä A:n kanssa ja järkeviä, vähän taiteellisia J:n kanssa. kokonaisuudessaan puhuttiin metafysiikasta, todellisuuden moniulotteisuudesta ja kirjallisuudesta. oli virkistävää vaihtelua puhua välillä jostain muustakin kun maallisista, käytännön asioista tai mun ongelmista.
alan olla jo selviämään päin, tai ainakin tuntuu siltä. pikkuhiljaa palaset loksahtelevat paikoilleen ja pääsen askel askeleelta takaisin elämän reunaan kiinni.
oon koittanu viime päivinä piristää itteäni ostamalla kivoja juttuja itelleni, tänään ostin muumimukin jota mulla ei vielä ollu ja aikasemmin viikolla ostin tarroja, limalöllöjä ja vilkkuvan pinkin tipun. ne on kaikki söpöjä ja mukavia. oon jo pitkään halunnu tuon muumimukin ja nyt sen sain.
muhun on purrut sisustuskärpänen. oon ostellu kaikkea pientä kivaa tulevaa kämppää varten, enkä malta odottaa että sellasen jostain saan ja pääsen muuttamaan ja laittamaan sitä mieleisekseni.
tänään tosiaan tulee varmaan itkettyä ihan hirveästi, mutta kyllä se tästä, elämä alkaa pikkuhiljaa hymyillä, ainakin jossain vaiheessa.
eilen tuli juteltua syvällisiä A:n kanssa ja järkeviä, vähän taiteellisia J:n kanssa. kokonaisuudessaan puhuttiin metafysiikasta, todellisuuden moniulotteisuudesta ja kirjallisuudesta. oli virkistävää vaihtelua puhua välillä jostain muustakin kun maallisista, käytännön asioista tai mun ongelmista.
alan olla jo selviämään päin, tai ainakin tuntuu siltä. pikkuhiljaa palaset loksahtelevat paikoilleen ja pääsen askel askeleelta takaisin elämän reunaan kiinni.
oon koittanu viime päivinä piristää itteäni ostamalla kivoja juttuja itelleni, tänään ostin muumimukin jota mulla ei vielä ollu ja aikasemmin viikolla ostin tarroja, limalöllöjä ja vilkkuvan pinkin tipun. ne on kaikki söpöjä ja mukavia. oon jo pitkään halunnu tuon muumimukin ja nyt sen sain.
muhun on purrut sisustuskärpänen. oon ostellu kaikkea pientä kivaa tulevaa kämppää varten, enkä malta odottaa että sellasen jostain saan ja pääsen muuttamaan ja laittamaan sitä mieleisekseni.
tänään tosiaan tulee varmaan itkettyä ihan hirveästi, mutta kyllä se tästä, elämä alkaa pikkuhiljaa hymyillä, ainakin jossain vaiheessa.
perjantai 22. maaliskuuta 2013
plans
oijoi, kaikkea sitä. pää selviää pikkuhiljaa. oon ollu aika aktiivisena myymässä turhia tavaroitani, oon jopa maksanu vähän siitä että olis mun ilmotukset paremmin esillä.
kaiken järjen mukaan mun olis ehkä mahdollista muuttaa aika pian, jos nyt ensinnäkään saan sen kämpän, ja toisekseen pitää kattoa nuo laskut sun muut että miten selviän sitten ens kuun. alustavien laskelmien mukaan mun pitäis selvitä. pitäis vaan saada tuo koira myytyä melko pikaseen.
kaiken järjen mukaan mun olis ehkä mahdollista muuttaa aika pian, jos nyt ensinnäkään saan sen kämpän, ja toisekseen pitää kattoa nuo laskut sun muut että miten selviän sitten ens kuun. alustavien laskelmien mukaan mun pitäis selvitä. pitäis vaan saada tuo koira myytyä melko pikaseen.
torstai 21. maaliskuuta 2013
just thinking
tulevat muutokset vähän pelottaa. pitkästä aikaa alan asumaan yksin, kunhan saan rahaa kämppään, ekaa kertaa muutan pieneen kämppään. mulla tulee olemaan pitkästä aikaa vaan kaks kissaa. palaan siis menneisyyteen, mutta menen silti eteenpäin.
kauhea hinku ostaa kaikkea sisustustavaraa. äiti yrittää olla fiksu ja ostelee mulle kirppareilta tavaroita. hirveä sisustushinku. tänäänkin kun raahauduin kauppaan, kattelin pyyhkeitä, huonekasveja, ruukkuja ja muumimukeja. haluan vihdoinkin tyylikkään kämpän. kankaita pitäis kanssa ostella, verhoja sun muuta. ehkä seinälippuja ja julisteita. kattoo vähän mitä kämppään mahtuu. :)
laskelmieni mukaan ei pitäis olla enää kovin kauaa että voin saada kämpän. mulla on kuitenkin kuin ihmeen kaupalla jääny sen verran rahaa säästöön, ja myytävistä kamoista saan kuitenkin jonkun verran rahaa.
uskon että maalliset asiat alkaa tässä pikkuhiljaa selvitä, mutta mun pää on asia ihan erikseen. jospa senkin sais sitten muuton jälkeen jotenkin hoidettua. eli terapiaa vaan. pakkohan mun joskus on jollekkin joskus puhua joka edes vähän tajuaa tilanteesta mitään. tosin edellinenkin terapeutti oli sitä mieltä ettei osannu auttaa. jos joku osais siellä uudessa paikassa. :)
kauhea hinku ostaa kaikkea sisustustavaraa. äiti yrittää olla fiksu ja ostelee mulle kirppareilta tavaroita. hirveä sisustushinku. tänäänkin kun raahauduin kauppaan, kattelin pyyhkeitä, huonekasveja, ruukkuja ja muumimukeja. haluan vihdoinkin tyylikkään kämpän. kankaita pitäis kanssa ostella, verhoja sun muuta. ehkä seinälippuja ja julisteita. kattoo vähän mitä kämppään mahtuu. :)
laskelmieni mukaan ei pitäis olla enää kovin kauaa että voin saada kämpän. mulla on kuitenkin kuin ihmeen kaupalla jääny sen verran rahaa säästöön, ja myytävistä kamoista saan kuitenkin jonkun verran rahaa.
uskon että maalliset asiat alkaa tässä pikkuhiljaa selvitä, mutta mun pää on asia ihan erikseen. jospa senkin sais sitten muuton jälkeen jotenkin hoidettua. eli terapiaa vaan. pakkohan mun joskus on jollekkin joskus puhua joka edes vähän tajuaa tilanteesta mitään. tosin edellinenkin terapeutti oli sitä mieltä ettei osannu auttaa. jos joku osais siellä uudessa paikassa. :)
keskiviikko 20. maaliskuuta 2013
problems solved... not.
oon nyt saanu muutaman päätöksen tehtyä täällä ollessani. elikkäs myyn mun eläimet kahta kissaa lukuun ottamatta, ja muutan ensimmäiseen kotikaupunkiini heti kun saan tarpeeks rahaa vuokraan. siihen asti oon täällä piilossa, jossa mun ei tarvii nähdä ketään eikä lähteä ulos. sain muuten laskuni maksettua tänään, mikä oli aika vapauttavaa. enää pitää vaan odotella lisää laskuja, joita tiedän tulevan ainakin 200:n edestä. ei siinä muuten mitään, mutta olis kiva päästä muuttamaankin joskus...
eläimistä vielä tarkemmin että kaks kissaa on jo saanut uuden kodin, yhdelle vielä etsitään. koirallekkin olis kuulemma ainakin vakavasti harkitseva ottajaperhe, ja käärmeen myynti on sovittu ens kuun alkuun. kalat multa kuoli luonnollisen kuoleman kaikki. plus kissat saattoi onkia niistä muutaman koska ne on niin ovelia. peruin myös sen toisen koiran ottamisen, koska oon hyvin vahvasti sitä mieltä että mä en nyt kykene hoitamaan muuta kun noita kahta kissaa itteni lisäks. niistä ei juurikaan oo vaivaa.
mielentilasta sen verran että tänään oon syöny ahdistukseeni ihan järkyttävän paljon. olin monta tuntia niin täynnä että meinasin oksentaa joka kerta kun liikahdin vähänkään. eli tänään oon syöny: kattilallisen tomaattikeittoa, kaks hampurilaista, neljä tai viis lihapiirakkaa, jugurttia, melkein pussin sipsejä ja vielä kääretorttua... mua oksettaa edelleen. jos huomenna jo vähän rajottais. ihme juttu kun pahimmassakin ähkyssä teki mieli vaan tunkea lisää ruokaa suuhun.
ahdistanu tänään muutenkin hirveesti. kysyttiin, haluanko lähteä ulos, että siellä paistaa aurinko eikä edes tuule, mutta en mä pystyny. oon koko päivän vaan maannu sängyssä, hieronu silmiäni, ahdistellu ja tuijottanu tietokoneen näytöltä leffoja siinä toivossa että ne veis tuskan edes hetkeks pois. no okei sain mä sen verran tehtyä että tein lävistyksen tuolle yhdelle jonka luona olen... huimaa!
yhtä leffaa kattoessani mut valtas taas pitkästä aikaa se paniikki, jota ei oo tullut moneen moneen kuukauteen: olenko mä satuttanu jotakuta??? meinasin ponkasta sängystä ylös, mutta en pystynyt edes siihen. jähmetyin vaan paikalleni kun mikäkin kuollu kala. mun silmät oli täysin auki, mutta näin vaan oman käteni jossa oli piikki, uppoutumassa jonkun toisen lihaan ja verta... sitä oli joka puolella, sitä valui uskomatonta vauhtia... en muistanu tai tienny mikä se näky oli, se oli muisto, tai ainakin se tuntu muistolta, samaan aikaan se tuntu siltä että se olis tapahtunu sillä hetkellä. sitä tunnetta on niin hankala selittää. hetken pidätettyäni hengitystäni ja lankutettuani paikallani muistin sen lävistyksen, ja päätin että sen oli pakko olla vaan sekoitus sitä ja mun sairautta. en mä ole voinut satuttaa ketään, oon ollu täällä, tässä huoneessa koko ajan. se vaan tuntu niin todelliselta. niinkun olisin kiduttanu jotakuta. nää on hirveimpiä harhoja mitä mulle tulee/on tullu. huomaa kyllä että lääkkeet on lopussa. oon tosi säikky enkä uskalla tehdä mitään yksin. en edes käydä vessassa, niin paljon mä pelkään että näen harhoja yksin ollessani.
niin niistä lääkkeistäkin sen verran että masennuslääkkeet loppu jo aikaa sitten ja tänään oli eka päivä ilman tasaavia. huomenna luulisin että alkaa vieroitusoireet. pelottaa mihin kuntoon menen taas ilman niitä. rauhottavia on jäljellä vielä opamoxeja ja tenoxeja, mutta ei niistäkään tunnu mitään hyötyä olevan. otin tänään jo 40mg tenoxia 1:n aikaan ja kello on pian neljä, enkä ole edes oikeen väsynyt. paskaa. pitäis kai käydä lääkärissä. pitäis muutenkin, mun keuhkoihin sattuu hirveesti. en jaksa välittää.
eläimistä vielä tarkemmin että kaks kissaa on jo saanut uuden kodin, yhdelle vielä etsitään. koirallekkin olis kuulemma ainakin vakavasti harkitseva ottajaperhe, ja käärmeen myynti on sovittu ens kuun alkuun. kalat multa kuoli luonnollisen kuoleman kaikki. plus kissat saattoi onkia niistä muutaman koska ne on niin ovelia. peruin myös sen toisen koiran ottamisen, koska oon hyvin vahvasti sitä mieltä että mä en nyt kykene hoitamaan muuta kun noita kahta kissaa itteni lisäks. niistä ei juurikaan oo vaivaa.
mielentilasta sen verran että tänään oon syöny ahdistukseeni ihan järkyttävän paljon. olin monta tuntia niin täynnä että meinasin oksentaa joka kerta kun liikahdin vähänkään. eli tänään oon syöny: kattilallisen tomaattikeittoa, kaks hampurilaista, neljä tai viis lihapiirakkaa, jugurttia, melkein pussin sipsejä ja vielä kääretorttua... mua oksettaa edelleen. jos huomenna jo vähän rajottais. ihme juttu kun pahimmassakin ähkyssä teki mieli vaan tunkea lisää ruokaa suuhun.
ahdistanu tänään muutenkin hirveesti. kysyttiin, haluanko lähteä ulos, että siellä paistaa aurinko eikä edes tuule, mutta en mä pystyny. oon koko päivän vaan maannu sängyssä, hieronu silmiäni, ahdistellu ja tuijottanu tietokoneen näytöltä leffoja siinä toivossa että ne veis tuskan edes hetkeks pois. no okei sain mä sen verran tehtyä että tein lävistyksen tuolle yhdelle jonka luona olen... huimaa!
yhtä leffaa kattoessani mut valtas taas pitkästä aikaa se paniikki, jota ei oo tullut moneen moneen kuukauteen: olenko mä satuttanu jotakuta??? meinasin ponkasta sängystä ylös, mutta en pystynyt edes siihen. jähmetyin vaan paikalleni kun mikäkin kuollu kala. mun silmät oli täysin auki, mutta näin vaan oman käteni jossa oli piikki, uppoutumassa jonkun toisen lihaan ja verta... sitä oli joka puolella, sitä valui uskomatonta vauhtia... en muistanu tai tienny mikä se näky oli, se oli muisto, tai ainakin se tuntu muistolta, samaan aikaan se tuntu siltä että se olis tapahtunu sillä hetkellä. sitä tunnetta on niin hankala selittää. hetken pidätettyäni hengitystäni ja lankutettuani paikallani muistin sen lävistyksen, ja päätin että sen oli pakko olla vaan sekoitus sitä ja mun sairautta. en mä ole voinut satuttaa ketään, oon ollu täällä, tässä huoneessa koko ajan. se vaan tuntu niin todelliselta. niinkun olisin kiduttanu jotakuta. nää on hirveimpiä harhoja mitä mulle tulee/on tullu. huomaa kyllä että lääkkeet on lopussa. oon tosi säikky enkä uskalla tehdä mitään yksin. en edes käydä vessassa, niin paljon mä pelkään että näen harhoja yksin ollessani.
niin niistä lääkkeistäkin sen verran että masennuslääkkeet loppu jo aikaa sitten ja tänään oli eka päivä ilman tasaavia. huomenna luulisin että alkaa vieroitusoireet. pelottaa mihin kuntoon menen taas ilman niitä. rauhottavia on jäljellä vielä opamoxeja ja tenoxeja, mutta ei niistäkään tunnu mitään hyötyä olevan. otin tänään jo 40mg tenoxia 1:n aikaan ja kello on pian neljä, enkä ole edes oikeen väsynyt. paskaa. pitäis kai käydä lääkärissä. pitäis muutenkin, mun keuhkoihin sattuu hirveesti. en jaksa välittää.
tiistai 19. maaliskuuta 2013
onkelma
oon ajatellu aika paljon, ja luulen että mun olis hyvä ehkä luopua kaikista mun lemmikeistä. säästyis rahaa ja voisin keskittyä ihan vaan itteeni.
oon miettiny myös mihin muuttaisin. ei sillä oo enää hirveesti mitään väliä. ei mulla oikeen oo missään ketään kenen takia johonkin muuttaisin, mutta pakko se on johonkin.
en ole kyllä ollenkaan varma onko se kuitenkaan oikea päätös luopua eläimistä, varsinkaan tuosta koirasta. tosin mun elämästä tulis huomattavasti helpompaa siten... ei tarviis aina ottaa mukaan tai kysellä jotain vahtimaan kun oon poissa... mutta mä en tiedä. samalla mun elämästä tulis tosi tyhjää ja entistä merkityksettömämpää.
no mutta, 1½ tuntia enää niin lähden piiloon enkä tule sieltä pois ennen kun asiat on paremmin. jatkan kyllä kirjottelua, mutta kukaan ei tiedä minne meen enkä edes minä tiedä millon tuun takasin.
oon miettiny myös mihin muuttaisin. ei sillä oo enää hirveesti mitään väliä. ei mulla oikeen oo missään ketään kenen takia johonkin muuttaisin, mutta pakko se on johonkin.
en ole kyllä ollenkaan varma onko se kuitenkaan oikea päätös luopua eläimistä, varsinkaan tuosta koirasta. tosin mun elämästä tulis huomattavasti helpompaa siten... ei tarviis aina ottaa mukaan tai kysellä jotain vahtimaan kun oon poissa... mutta mä en tiedä. samalla mun elämästä tulis tosi tyhjää ja entistä merkityksettömämpää.
no mutta, 1½ tuntia enää niin lähden piiloon enkä tule sieltä pois ennen kun asiat on paremmin. jatkan kyllä kirjottelua, mutta kukaan ei tiedä minne meen enkä edes minä tiedä millon tuun takasin.
maanantai 18. maaliskuuta 2013
se tunne kun ahdistaa niin että oksettaa...
oon ihan sekasin. asiat vaan pahenee. kohta joudun lähtemään täältäkin pois. joko osastolle tai johonkin vaan. en vaan haluais olla kenellekkään vaivaksi. en tiiä mitä teen, mun pää räjähtää ja haluan vaan pois kaikesta, pois mun elämästä. haluaisin vaan tarpeeks pokkaa meikata itteni nätiks, vetää mekon päälle, painaa tiaran päähäni, kumota pilleripurkit suuhuni, pullon skumppaa perään ja kuolla kuin prinsessa. ehkä olisin kauniimpikin kuolleena.
life is a bitch and then you die
Mua ahdistaa niin paljon... jotenkin tuntuu ettei mun pitäis olla enää edes hengissä. tai ainakaan mulla ei ole mitään syytä olla hengissä. oon ehkä enemmän masentunu kun koskaan, mutta eihän sitä kukaan tiedä, koska en halua kertoa. en halua sääliä. haluaisin edes joskus tulla edes melkein terveeks. haluan eroon kaikesta paskasta mitä mun elämä on. ehkä mä vaan haluan kuolla...
joudun olemaan vanhempien luona ties kuinka kauan, ei mulla ole mitään muuta paikkaa. ei yhtään huvittais olla täällä kun nuo tulee kotiin vasta illalla joka päivä ja sitten ne on vaan hiljaa, äiti tuijottaa telkkaria tai kirjaa ja isä on sulkeutuneena makuuhuoneeseen juomaan. sitten se jossain vaiheessa ryömii sieltä ulos ja itkee ties kuinka myöhään keittiössä. en tiedä mikä niiden ongelma on, eikä mua kiinnosta. omissakin asioissa tarpeeks ajattelemista. olen itsekäs paska ja tiedän sen.
mun todellisuudentajukin hämärtyy joka päivä entisestään. oon niin uppoutunu omiin ajatuksiini ja ahdistukseeni etten välillä edes tiedä miten luetaan tai kirjotetaan. ei vaan muista. sekin temppuilee pahasti, muisti siis.
haluaisin alkaa viiltelemään taas, mutta on ihmisiä, joiden takia en halua sitä kuitenkaan tehdä. eilinen tatuointi oli kyllä aika ihanan kivuliasta, välillä se tuntukin aikalailla viiltelyltä. se oli just sitä nautittavaa kipua. toinen pelkäs että muhun sattuu liikaa, mutta päinvastoin, salaisesti nautin siitä. tuntuu että mä ansaitsin sen kivun. tuntuu vieläkin että ansaitsisin kipua. paljon kipua. ansaitsisin kuolla.
lääkkeet loppuu pian. masennuslääkkeet loppu jo monta päivää sitten ja huomenna on viimenen päivä mille riittää tasoittavia. pelottaa vähän mitä sitten tapahtuu. kaks-suuntanen alkaa muutenkin ottaa valtaa, sen huomaa siitä kun kahdessa päivässä tuhlasin vuokrarahani, minkä takia jäin tänne jumiin vielä ainakin ens kuuhun asti. kun sairaus ottaa vallan niin en tosiaan tiedä mitä käy... ei mitään hyvää.
tuntuu että mun elämä vaan murenee käsiin. ei siinä, en mä mitään ole kyllä tehny elämääni korjatakseni, mitä nyt yrittäny vaan pysyä järjissäni. oon myös nähny paljon harhoja. viimeks tänään näin miehen seisomassa keskellä huonettani. onneks tajusin kattoa hetken muualle niin se oli kadonnu kun katoin seuraavan kerran. niin kävi kahdesti.
oon myös heränny monena aamuna siihen että oon ollu ihan paniikissa ja sekava. en siis oo nähny mitään pahoja unia, oon vaan herätessäni ollu ihan sekasin ja peloissani. maailma tuntuu pimeältä ja kylmältä, täynnä mörköjä jotka on olemassa vaan syödäkseen mut, repiäkseen kappaleiks elävältä.
eniten pelottaa että joudun osastolle. en kestäis olla siellä. toisaalta missä tahansa olis parempi kun täällä. mutta siellä ei ole vapauksia. en pääse ulos kun haluan, en voi lähteä kattomaan kavereitani enkä tehdä oikeen muutakaan kun vaan olla ja miettiä miten paskaa elämä on ja miten siitä on tällasta tullu. sekoaisin vaan entistä enemmän siellä. paitsi jos ne pumppais mut täyteen lääkkeitä, millon olisin täys vihannes.
joudun olemaan vanhempien luona ties kuinka kauan, ei mulla ole mitään muuta paikkaa. ei yhtään huvittais olla täällä kun nuo tulee kotiin vasta illalla joka päivä ja sitten ne on vaan hiljaa, äiti tuijottaa telkkaria tai kirjaa ja isä on sulkeutuneena makuuhuoneeseen juomaan. sitten se jossain vaiheessa ryömii sieltä ulos ja itkee ties kuinka myöhään keittiössä. en tiedä mikä niiden ongelma on, eikä mua kiinnosta. omissakin asioissa tarpeeks ajattelemista. olen itsekäs paska ja tiedän sen.
mun todellisuudentajukin hämärtyy joka päivä entisestään. oon niin uppoutunu omiin ajatuksiini ja ahdistukseeni etten välillä edes tiedä miten luetaan tai kirjotetaan. ei vaan muista. sekin temppuilee pahasti, muisti siis.
haluaisin alkaa viiltelemään taas, mutta on ihmisiä, joiden takia en halua sitä kuitenkaan tehdä. eilinen tatuointi oli kyllä aika ihanan kivuliasta, välillä se tuntukin aikalailla viiltelyltä. se oli just sitä nautittavaa kipua. toinen pelkäs että muhun sattuu liikaa, mutta päinvastoin, salaisesti nautin siitä. tuntuu että mä ansaitsin sen kivun. tuntuu vieläkin että ansaitsisin kipua. paljon kipua. ansaitsisin kuolla.
lääkkeet loppuu pian. masennuslääkkeet loppu jo monta päivää sitten ja huomenna on viimenen päivä mille riittää tasoittavia. pelottaa vähän mitä sitten tapahtuu. kaks-suuntanen alkaa muutenkin ottaa valtaa, sen huomaa siitä kun kahdessa päivässä tuhlasin vuokrarahani, minkä takia jäin tänne jumiin vielä ainakin ens kuuhun asti. kun sairaus ottaa vallan niin en tosiaan tiedä mitä käy... ei mitään hyvää.
tuntuu että mun elämä vaan murenee käsiin. ei siinä, en mä mitään ole kyllä tehny elämääni korjatakseni, mitä nyt yrittäny vaan pysyä järjissäni. oon myös nähny paljon harhoja. viimeks tänään näin miehen seisomassa keskellä huonettani. onneks tajusin kattoa hetken muualle niin se oli kadonnu kun katoin seuraavan kerran. niin kävi kahdesti.
oon myös heränny monena aamuna siihen että oon ollu ihan paniikissa ja sekava. en siis oo nähny mitään pahoja unia, oon vaan herätessäni ollu ihan sekasin ja peloissani. maailma tuntuu pimeältä ja kylmältä, täynnä mörköjä jotka on olemassa vaan syödäkseen mut, repiäkseen kappaleiks elävältä.
eniten pelottaa että joudun osastolle. en kestäis olla siellä. toisaalta missä tahansa olis parempi kun täällä. mutta siellä ei ole vapauksia. en pääse ulos kun haluan, en voi lähteä kattomaan kavereitani enkä tehdä oikeen muutakaan kun vaan olla ja miettiä miten paskaa elämä on ja miten siitä on tällasta tullu. sekoaisin vaan entistä enemmän siellä. paitsi jos ne pumppais mut täyteen lääkkeitä, millon olisin täys vihannes.
kissaongelma
mitähän mä oikeen teen... mun kissat pitäis saada johonkin, mutta niitä ei voi kuulemma tännekkään tuoda, koska isällä menee nenä tukkoon kun niitä on niin paljon. en tiiä pystynkö kuitenkaan luopumaan niistä. toisaalta mulla on ehkä vähän liikaa eläimiä, enkä muutenkaan ole nähnyt kissoja moneen viikkoon kunnolla, eikä mulla ole niitä ikävä... ehkä mä vaan myyn ne pois. jos ne sais paremman kodin jostain muualta...
tuntuu vaan pahalta sinänsä, tuntuu että petän ne jos luovun niistä. tosin säästyisin ite siltä järkytykseltä kun ne joskus kuolee... hankalaa. mä en vaan tiedä.
tuntuu vaan pahalta sinänsä, tuntuu että petän ne jos luovun niistä. tosin säästyisin ite siltä järkytykseltä kun ne joskus kuolee... hankalaa. mä en vaan tiedä.
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
vkl
viikonloppu meni ihan hyvin ja sain paljon uusia kavereitakin, olin jopa parissa uudessa paikassa yötäkin! :) pe ja la meni jyväskylässä, tänään kävin suolahdessa ottamassa pari tatuointia. vielä pitäis yks käydä ottamassa kunhan tulee sellanen sauma että kummallakin on muutama tunti aikaa.
masennuslääkkeet loppu, tasaavatkin loppuu kohta, enkä oikeen muistanu syödä niitä viikonloppuna, minkä kyllä huomas. rahaa meni ihan liikaa, sen verran että jään vissiin vähän velkoihin eikä mulla ole tässä kuussa enää varaa muuttaa mihinkään ellen saa jostain lainaa. en kyllä haluais ottaa, koska en halua olla velkaa.
huhhu, paljon kaikkea juttuja tapahtunu ja tulee tapahtumaan, kunhan sais aikaseks. ei vaan meinaa oikeen pää kestää, mutta noh, onneks on kivoja ihmisiä. :)
masennuslääkkeet loppu, tasaavatkin loppuu kohta, enkä oikeen muistanu syödä niitä viikonloppuna, minkä kyllä huomas. rahaa meni ihan liikaa, sen verran että jään vissiin vähän velkoihin eikä mulla ole tässä kuussa enää varaa muuttaa mihinkään ellen saa jostain lainaa. en kyllä haluais ottaa, koska en halua olla velkaa.
huhhu, paljon kaikkea juttuja tapahtunu ja tulee tapahtumaan, kunhan sais aikaseks. ei vaan meinaa oikeen pää kestää, mutta noh, onneks on kivoja ihmisiä. :)
torstai 14. maaliskuuta 2013
kiirus
viimeöisestä viestistä ei mitään muistikuvaa. kai mä olin taas järjissäni. tänään pääsen hakemaan F:n kyydillä vähän tavaroita Joonalta, tällä viikolla tuntuu muutenkin olevan kiirettä. perjantaina pitäis lähteä jyväskylään Epulle juomaan, lauantaina pitäis mennä töihin siskon kaupan avajaisiin, sunnuntaina äänekoskelle ottamaan tatuointia. jos ens viikolla sais vihdoin sen asunnonhaun käyntiin kun ei mun paperit kelvannu sinne viimeks.
tuntuu että pää hajoaa, mutta ei kai se nyt näin pienistä. kyllä tää ohi menee, ainaki paree ois. sit kun saanu kaikki asiat hoidettua niin kaiken pitäis olla taas ihan ok. mitä nyt elämästä tulee tylsää ja sisällötöntä.
tuntuu että pää hajoaa, mutta ei kai se nyt näin pienistä. kyllä tää ohi menee, ainaki paree ois. sit kun saanu kaikki asiat hoidettua niin kaiken pitäis olla taas ihan ok. mitä nyt elämästä tulee tylsää ja sisällötöntä.
keskiviikko 13. maaliskuuta 2013
kun sanat ei riitä
mua ahdistaa aivan suunnattomasti olla täällä. ei mulla kyllä mitään muutakaan paikkaa ole. porukat tappelee 24/7 ja isä nukkuu taas sohvalla. yks aamu heräsin siihen kun ne tappeli ja isä lähti itkien ja ovet paukkuen pihalle. en edes haluais tietää mistä siinä on kyse, mutta oon varma, löytänyt jopa todisteita siitä että jompikumpi on pettäny toista. joka päivä tää talo on hiljainen kun autiotalo, ja mua ahdistaa vieläkin enemmän. hiljaisuudessa kuulen jokaisen harvan sanan minkä ne toisilleen sanoo eikä se ole kaunista kuunneltavaa. haluan tän loppuvan. luulis niiden tajuavan mitä tää tekee mullekkin, kun oon vaan päivät pitkät omassa huoneessa hiljaa, käyn vaan syömässä ehkä leivän päivässä, tupakalla ja vessassa. muuten pysyn huoneessani turvassa. ahdistaa ja alan olla taas harhainen. en halua enää osastolle, mutta pudotus on lähellä, tunnen sen.
nukkuminen on mahdotonta. tänään ottanut 6 tenoxia eikä auta. otettava opamoxia päälle. mä en halua olla hereillä. mä en ehkä halua edes elää. liikaa asioita järjestettävänä enkä mä kestä, mä en vaan jaksa tehdä kaikkea yksin. nyt jos koskaan tarviisin tukea, mutta eihän nuo siitä välitä. tappelevat vaan keskenään ja vaikka kerroin harhoistani ja muutamasta ongelmasta, se sysätään aina sivuun: kysy siltä ja siltä.
en enää osaa edes lukea. tai osaan, mutten ymmärrä mitä lukemani tekstit tarkoittaa. yritin selittää sitäkin äidille mutta ei se ymmärrä, tai ei vaan halua ymmärtää. elämä valuu hukkaan. oon 21-vuotias eläkeläinen, ainakin vuoden loppuun jatkuu näin, en oo saanu mitään aikaseks elämässäni, eikä mulla ole hajuakaan mitä elämältäni haluaisin. tekee mieli viiltää. on tehnyt jo kauan mieli. en tiedä haluanko kuitenkaan sortua siihen taas, eihän se mitään ratkaise. helpottaa hetkeksi, mutta siitä jää rumat arvet. vihaan arpiani. tosin ne antaa oman syvyytensä mun olemukseeni. inhoan vaan sitä katsetta jonka saan niiden takia kun joku uus ihminen huomaa ne.
lääkkeissä oon ehkä kaikista selvin, eniten tunteistani ja itestäni perillä, mikä on sääli, koska olis edes joskus kiva olla normaali, terve, yhteiskuntakelpoinen. en vaan tiedä onko musta siihen, koska lääkäreiden mielestä en tule koskaan paranemaan. täytyy vaan opetella elämään näin.
miks just minun on pitäny kokea elämässäni enemmän kun moni ihminen kokee koko elämänsä aikana... omaa tyhmyyttäni kai. ja kaikki lähti siitä kun olin vielä 6-7 vuotias, ja jouduin opettelemaan tekemään kaiken itse, opin pitämään huolta itsestäni, koska perheestä ei ollut siihen. niillä oli muita huolia, niinkun on ollut aina siitä lähtien. niiden mielestä mä kuulun suljetulle, jonne ne on mut jo kerran laittanu, toisen kerran yrittäny ja kolmannen kerran olin sentään avo-osastolla. lukkojen takanahan sielläkin kyllä oltiin...
nukkuminen on mahdotonta. tänään ottanut 6 tenoxia eikä auta. otettava opamoxia päälle. mä en halua olla hereillä. mä en ehkä halua edes elää. liikaa asioita järjestettävänä enkä mä kestä, mä en vaan jaksa tehdä kaikkea yksin. nyt jos koskaan tarviisin tukea, mutta eihän nuo siitä välitä. tappelevat vaan keskenään ja vaikka kerroin harhoistani ja muutamasta ongelmasta, se sysätään aina sivuun: kysy siltä ja siltä.
en enää osaa edes lukea. tai osaan, mutten ymmärrä mitä lukemani tekstit tarkoittaa. yritin selittää sitäkin äidille mutta ei se ymmärrä, tai ei vaan halua ymmärtää. elämä valuu hukkaan. oon 21-vuotias eläkeläinen, ainakin vuoden loppuun jatkuu näin, en oo saanu mitään aikaseks elämässäni, eikä mulla ole hajuakaan mitä elämältäni haluaisin. tekee mieli viiltää. on tehnyt jo kauan mieli. en tiedä haluanko kuitenkaan sortua siihen taas, eihän se mitään ratkaise. helpottaa hetkeksi, mutta siitä jää rumat arvet. vihaan arpiani. tosin ne antaa oman syvyytensä mun olemukseeni. inhoan vaan sitä katsetta jonka saan niiden takia kun joku uus ihminen huomaa ne.
lääkkeissä oon ehkä kaikista selvin, eniten tunteistani ja itestäni perillä, mikä on sääli, koska olis edes joskus kiva olla normaali, terve, yhteiskuntakelpoinen. en vaan tiedä onko musta siihen, koska lääkäreiden mielestä en tule koskaan paranemaan. täytyy vaan opetella elämään näin.
miks just minun on pitäny kokea elämässäni enemmän kun moni ihminen kokee koko elämänsä aikana... omaa tyhmyyttäni kai. ja kaikki lähti siitä kun olin vielä 6-7 vuotias, ja jouduin opettelemaan tekemään kaiken itse, opin pitämään huolta itsestäni, koska perheestä ei ollut siihen. niillä oli muita huolia, niinkun on ollut aina siitä lähtien. niiden mielestä mä kuulun suljetulle, jonne ne on mut jo kerran laittanu, toisen kerran yrittäny ja kolmannen kerran olin sentään avo-osastolla. lukkojen takanahan sielläkin kyllä oltiin...
tiistai 12. maaliskuuta 2013
the break up
erottiin sitten... mitähän nyt... ei kai mitää. samat on suunnitelmat kun ennenkin, täytyy vaan oppia taas olemaan yksin.
maanantai 11. maaliskuuta 2013
delusions
viimeaikoina mun on ollu tosi hankalaa pysyä samassa paikassa... siis ei fyysisesti, vaan pääni sisällä. hankala olla läsnä. erityisesti unet käy välillä todellisuuden päälle pitkin päivää. tänään meinasin unohtaa painaa nappia oikeaan aikaan linkissä, vaikeuksia se tuotti vielä siinäkin vaiheessa kun olin jo painamassa sitä. jähmetyin hetkeks paikalleni koska näin taas unta vaikka olinkin hereillä.
yritin nukkua, ei siitäkään tullu mitään koska luulin koko ajan että joku tarttuu mun nilkkoihin hetkenä minä hyvänsä. pelkäsin myös että ikkunan takana on joku. pelkään myös nukkumista, koska mun unet on niin todellisia etten herättyänikään tiedä oliko ne totta vai ei. tänään piti puoli tuntia miettiä menikö mun kaveri naimisiin vai ei, ja tulin siihen tulokseen että ei menny, koska mun puhelimessa ei ollu niitä viestejä mitä se mulle unessa lähetti.
mun on jo muutaman päivän tehny mieli viiltää taas pitkästä aikaa, en tiedä miks... tai no tiedän. en halua elää. tai haluan, en vaan halua elää näin. voisin viettää ihan ok elämää kattellen leffoja ja himmaillen yksin kotona, mutta onko sekään nyt sitten elämää... ja eihän mulla ole vielä kotiakaan.
mun elämä tuntuu niin päämäärättömältä ja turhalta. en oo saanu mitään aikaseks enkä kuulemma koskaan tule parantumaan niin aika toivoton olo. kunpa en olis koskaan syntynykkään... välillä tuntuu että voisin maksaa jollekkin että tappais mut, koska en ite siihen kuitenkaan pysty. tai no ehkä kännissä. vetäis vaan hirveät kännit ja kaikki lääkkeet kurkusta alas niin se olis siinä. sammuisinkin varmaan ennen kun ehtisin kuolla, joten olis luultavasti aika kivutonkin kuolema. en kuitenkaan halua kärsiä vielä kuollessanikin.
...tosin jos nää mun läsnäolemattomuuskohtaukset jatkuu tällasina niin jään varmaan vielä auton alle, tänään meinasin jäädä kolmesti ainakin. en vaan tajunnu missä olin ja sit havahduin siihen kun autot jarrutti renkaat sutien kun olinkin keskellä tietä. tuonkin olin jo ehtiny unohtaa. oon kaikista selvin ja täyspäisin kun oon ottanu mun rauhottavat. kävin niitä hakemassa yht 200kpl satsin, ei pitäis ihan heti loppua. pelkästään toisella pilleripurkilla sais 12 ihmistä hengiltä... onneks mun lääkärit ei tiedä mun ajatuksista, ne ei antais mulle niitä enää...
yritin nukkua, ei siitäkään tullu mitään koska luulin koko ajan että joku tarttuu mun nilkkoihin hetkenä minä hyvänsä. pelkäsin myös että ikkunan takana on joku. pelkään myös nukkumista, koska mun unet on niin todellisia etten herättyänikään tiedä oliko ne totta vai ei. tänään piti puoli tuntia miettiä menikö mun kaveri naimisiin vai ei, ja tulin siihen tulokseen että ei menny, koska mun puhelimessa ei ollu niitä viestejä mitä se mulle unessa lähetti.
mun on jo muutaman päivän tehny mieli viiltää taas pitkästä aikaa, en tiedä miks... tai no tiedän. en halua elää. tai haluan, en vaan halua elää näin. voisin viettää ihan ok elämää kattellen leffoja ja himmaillen yksin kotona, mutta onko sekään nyt sitten elämää... ja eihän mulla ole vielä kotiakaan.
mun elämä tuntuu niin päämäärättömältä ja turhalta. en oo saanu mitään aikaseks enkä kuulemma koskaan tule parantumaan niin aika toivoton olo. kunpa en olis koskaan syntynykkään... välillä tuntuu että voisin maksaa jollekkin että tappais mut, koska en ite siihen kuitenkaan pysty. tai no ehkä kännissä. vetäis vaan hirveät kännit ja kaikki lääkkeet kurkusta alas niin se olis siinä. sammuisinkin varmaan ennen kun ehtisin kuolla, joten olis luultavasti aika kivutonkin kuolema. en kuitenkaan halua kärsiä vielä kuollessanikin.
...tosin jos nää mun läsnäolemattomuuskohtaukset jatkuu tällasina niin jään varmaan vielä auton alle, tänään meinasin jäädä kolmesti ainakin. en vaan tajunnu missä olin ja sit havahduin siihen kun autot jarrutti renkaat sutien kun olinkin keskellä tietä. tuonkin olin jo ehtiny unohtaa. oon kaikista selvin ja täyspäisin kun oon ottanu mun rauhottavat. kävin niitä hakemassa yht 200kpl satsin, ei pitäis ihan heti loppua. pelkästään toisella pilleripurkilla sais 12 ihmistä hengiltä... onneks mun lääkärit ei tiedä mun ajatuksista, ne ei antais mulle niitä enää...
kaikkea
huhhuh, meinas raha-asiat vähän painaa mutta onneks laskeskelin ja pitäis riittää rahat laskuihin.
tässä kuussa on kyllä paljon kivaa tiedossa, tatuointi, uus koira ja uus kämppä, kunhan saan sen äkkiä... tänään kävin toimistolla eikä siellä ollu ketään paikalla, pitää sit laittaa postilla menemään hakemus. pitäis olla kämppä alla 23.päivään mennessä, kun sillon haen sen uuden koiran.
noh, kai tässä jotenki pärjätään.
tässä kuussa on kyllä paljon kivaa tiedossa, tatuointi, uus koira ja uus kämppä, kunhan saan sen äkkiä... tänään kävin toimistolla eikä siellä ollu ketään paikalla, pitää sit laittaa postilla menemään hakemus. pitäis olla kämppä alla 23.päivään mennessä, kun sillon haen sen uuden koiran.
noh, kai tässä jotenki pärjätään.
jeppa jee!
uijuih, nyt on kova meno päällänsä! tai ei nyt oikeastaan. sunnuntaina voi ollakkin, meen ottamaan tatuoinnin, vihdoin ja viimein, piti se jo pari vuotta sitten ottaa :D ja ilmaseks saan! jee! pitää vaan löytää se paperi missä se kuva siitä on minkä haluan... kyllä se jossain on, pakko olla.
hain tänään myös lääkkeet, koska viime päivät on ollu sellasta harhojen kanssa taistelua etten oo saanu edes nukuttua muuten kun väsyttämällä itteni sammumispisteeseen.
nyt jos menis kaivelemaan vintille jos se paperi ois eksyny sinne muuton jäljiltä.
hain tänään myös lääkkeet, koska viime päivät on ollu sellasta harhojen kanssa taistelua etten oo saanu edes nukuttua muuten kun väsyttämällä itteni sammumispisteeseen.
nyt jos menis kaivelemaan vintille jos se paperi ois eksyny sinne muuton jäljiltä.
sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
things...
mun elämä tuntuu vähän tyhjältä... johtuu kai siitä etten oo tehny pitkään aikaan mitään, enkä oo nähny ketään myöskään... ehkä mun pitäis pikkuhiljaa hommata niitä kavereita... en vaan oo hirveän kiinnostunu muista ihmisistä tai niiden asioista.
pitäis saada muutto hoidettua, kunhan eka etin sen kämpän, pitäis myydä käärme pois, siitä on jo useita kiinnostuneita onneks, ja pitäis hakea se uus koira. koko kuulle on tekemistä valmiiks, kunhan pääsisin tekemään. pitää vaan odotella papereita, rahaa ja kuljetusmahdollisuuksia.
onneks muutan yksin niin menee nopeasti ja helposti sekin, ei muuta kun kamat autoon ja uuteen paikkaan. menee onneks yhellä reissulla kaikki. on niin vähän enää tavaraa että en enää tiiä mitä mulla on jäljellä kun oon hävittäny niitä niin ahkerasti. nyt kun sais kaikki myytyä vielä mitä en halua säilyttää niin voisin ehkä rikastua hetkeks. :)
uus koira jänskättää, en jaksais odottaa että pääsee hakemaan sen. 23. päivä ois sovittu haku. lähetään porukalla hakemaan sitä kun espooseen on sen verran matkaa että parempi olla useampi kuski mukana. saa nähdä mitä muut elukat sanoo uudesta kaverista. :)
pitäis saada muutto hoidettua, kunhan eka etin sen kämpän, pitäis myydä käärme pois, siitä on jo useita kiinnostuneita onneks, ja pitäis hakea se uus koira. koko kuulle on tekemistä valmiiks, kunhan pääsisin tekemään. pitää vaan odotella papereita, rahaa ja kuljetusmahdollisuuksia.
onneks muutan yksin niin menee nopeasti ja helposti sekin, ei muuta kun kamat autoon ja uuteen paikkaan. menee onneks yhellä reissulla kaikki. on niin vähän enää tavaraa että en enää tiiä mitä mulla on jäljellä kun oon hävittäny niitä niin ahkerasti. nyt kun sais kaikki myytyä vielä mitä en halua säilyttää niin voisin ehkä rikastua hetkeks. :)
uus koira jänskättää, en jaksais odottaa että pääsee hakemaan sen. 23. päivä ois sovittu haku. lähetään porukalla hakemaan sitä kun espooseen on sen verran matkaa että parempi olla useampi kuski mukana. saa nähdä mitä muut elukat sanoo uudesta kaverista. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)