mun pää tuntuu hajanaisemmalta kun ikinä, ja mua väsyttää niiiin paljon. silti en anna itelleni lupaa hengähtää, vaan painan eteenpäin järkähtämättä, vaikka tiedän että kohta ei ole enää vaihtoehtoja, vaan sitten pudotaan ja lujaa. en sinänsä tunne mitään, mutta tiedän etten jaksa näin kauaa. olo on koko ajan tunteeton, millään ei tunnu olevan oikeen mitään tunteellista painoa, pelkkiä tärkeysjärjestyksiä, mistä niistäkään en kaikista oikeen tiedä minkä takia jotkut asiat on toisia tärkeämpiä. mun aivot on jatkuvassa shokissa tai jotain, ne ei toimi kunnolla enää. en edes tienny mikä päivä tänään on! en muista mitään, kaikki tuntuu vaan valuvan mun ohi enkä ehdi reagoida mihinkään, ja vaikka ehtisin, en pysty. mun aivot ei enää lähetä mitään signaaleja mihinkään päin, oon täysin turta. eilenkin meidän non 50kg painava koira hyppäs mun jalalle, ja sen kynsi uppos mun varpaaseen, enkä edes hievahtanu. vasta pari minuutta jälkeenpäin kysyin Joonalta, että huomaisko musta että niin kävi just, ja sen vastaus oli ettei se olis tienny mitään ellen olis sanonu... että näin.
mä en tiedä mitä pitäis tehdä. kuukauden päästä on taas aika psykiatrille, joka vaan haluaa tietää syönkö lääkkeeni, ja tarviinko niitä lisää, eli siis uusia. eihän mulla ole tällä hetkellä käytössä kun Ketipinor 25mg 2x/pvä, Opamox 15mg max 6x/pvä, Peratsin 4mg 2x/pvä, Tenox 10mg 1-2x/pvä, Deprakine 300mg 3x/pvä ja Sertralin 50mg 1x/pvä. terapiaa mulla ei ole enää ollenkaan, koska kaikki on luovuttanu mun suhteen. mua ei kuulemma voi parantaa, vaan pelkkiä oireita voidaan lieventää. se taas tarkottaa sitä, että tulen syömään lopun elämääni lääkkeitä, jotka ei mua todellisuudessa auta, vaan luo pelkän illuusion onnellisuudesta, jos sitäkään. kiva.
16 pilleriä päivässä, 7 päivää viikossa, 365 päivää vuodessa eli: 112 pilleriä viikossa, 5840 vuodessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti